Suomi oli runsaiden työtaisteluiden maa vielä 1970- ja 1980-luvuilla, kun paikallisia palkka-, työsuojelu- ja työaikavaatimuksia vauhditettiin työtahdin hidastuksilla, ulosmarsseilla ja istumalakoilla.
Metalliteollisuudessa lyhyet työtaistelut vauhdittivat työehtosopimuspalkkojen ylittäviä palkankorotuksia ja koko alan palkkaliukumaa.
Suomen työtaistelujen määrä ja merkitys on kaikilla tilastollisilla mittareilla supistunut dramaattisesti 1990- ja 2000-luvuilla. Lama muutti myös paikallisten lakkojen luonteen olennaisesti.
Yleisin syy viime vuosien lakoissa on työvoiman vähentäminen tai toimipaikan lopettaminen. Nämä mielenosoituslakot eivät kohdistu työehtojen parantamiseen vaan ilmaisevat työntekijöiden yhteistä paheksuntaa ja surua työantajien yksipuolisista toimista.
Esimerkiksi vuoden 2009 kaiken kaikkiaan 139 työtaistelusta 58 koski työvoiman vähennystä. Vain kahdeksan työtaistelua koski palkkavaatimusta.
Lakkoilun muutos 1970 - 2009
Luvut keskimäärin vuodessa
Vuosina 1970-79 oli työtaisteluita 1 420, osallistuneita 375 870, menetettyjä työpäiviä 1 070 930
Vuosina 1980-89 oli työtaisteluita 1 360, osallistuneita 333 384, menettyjä työpäiviä 819 572
Vuosina 1990-99 oli työtaisteluita 166,
osallistuneita 85 771, menettyjä työpäiviä 315 796
Vuosina 2000-09 oli työtaisteluja 124,
osallistuneita 60 503, menetettyjä työpäiviä 145 881
Lähde: Työtaistelutilasto 2009, Työmarkkinat 2010, Suomen virallinen tilasto, Tilastokeskus Helsinki 7.5.2010
Tapio Bergholm, erikoistutkija
2 kommenttia:
Kiitokset keskustelukanavasta. Asiat ovat tärkeitä ja ihmiset tuttuja.
Tapiolle sen verran kommenttia, että otsikko oli hieman provokatiivinen, kuten hyvässä keskustelunavauksessa tuleekin olla. Vanhana lakkotutkijana vierastan tuota kategorisointia ”hyökkäyksiin / suruun”.
Yksi syy lakkojen / työtaisteluiden vähenemiseen on neuvottelujärjestelmien kehittyminen vuosikymmenien aikana. Esimerkkinä rakennusalan pääluottamusmiesjärjestelmä, josta sovittiin suht. myöhään. Nyt on normaalimpaa neuvotella. Aikaisemmin oli joillakin aloilla mahdollista saavuttaa ratkaisuja paikallisiin asioihin vain sopimuksettomina aikoina – viimekädessä työtaisteluiden keinoin. Mahtavatko nykyisin meneillään olla ”hyökkäysneuvottelut”?
Lakkojen määrä on juttu sinänsä. Syyt ovat tähän moninaiset. Varmasti ne ovat vähentyneet, mutta esim. lakkojen tilastointimenettely on oma lukunsa. Ammoisina aikoina olivat tilastoinnin perusteena lehtijutut, sittemmin mm. yritysten työtaisteluilmoitukset, joita yritykset lähettivät ta-liittoon työtaisteluavustuksen vuoksi. Näissä papereissa syykategoriat olivat varsin pelkistetyt. Tilastoihin ja tulkintaan saattaa vaikuttaa se, että luokittelu on usein vain toisen osapuolen tekemä ja että intressi työtaisteluiden ilmoittamiseen vaihtelee.
Neuvottelujärjestelmän hajauttaminen näyttää taas lisäävän työtaisteluita. Siinä on yksi mielenkiintoinen työmarkkinoiden kehityssuunta.
Juhani Pekkola
Neuvottelujärjestelmän kehittyminen on varmasti totta. Kari Lilja totesi jo 1992 Fernerin ja Hymanin teokseen kirjoittamassa artikkelissa, että työnantajapuolen panostus henkilöstöhallintoon on myös vaikuttanut työmarkkinarauhan yleistymiseen. Työpaikkakohtaisten työtaistelujen rinnalla myös liittotason konfliktit ovat vähentyneet.
Lähetä kommentti