Sivut

maanantai 27. joulukuuta 2010

Työvoimapulaa odotellessa

Eläköön! Työttömyys on laskenut. Tämä on hyvä uutinen Suomelle ja Suomen työväelle. Huonompi uutinen on se, että samaan aikaan työvoima on supistunut ja työvoimaan kuulumattomien määrä on kasvanut. Lama ei ole vielä ohi. Elvytystoimia kannattaa edelleen jatkaa.

Suomen työllisyysaste on edelleenkin huono. Puheet työvoimapulan uhkasta ovat jälleen osoittautuneet vahvasti liioitelluiksi. Tämä virsi on tuttu 1980-luvun lopulta ja sama levy alkoi pyöriä 1990-luvun lopulta alkaen.

Valtiovalta ja yrittäjät esittivät synkkiä kaavioita, kuinka työntekijät loppuvat maastamme. Näin ei käynyt 1990-luvulla eikä niin ole käynyt tällä vuosituhannellakaan. Työvoimapula antaa vieläkin odottaa itseään, vaikka parhaat ennustajat ovat sitä meille usein luvanneet.

Suomen kansantalouden kokemat rajut takaiskut ovat valitettavasti varmistaneet sen, että työvoiman sijasta työstä on pulaa. Työllisyysaste 15 - 64-vuotiailla oli 74,3 prosenttia vuonna 1989. Tämän jälkeen tuli romahdus.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan pohjanoteeraus saatiin vuonna 1994, jolloin työllisyysaste putosi karvan verran alle 60 prosentin. Vanhat hyvät ajat eivät ole työmarkkinoille palanneet. Nyt tämä tärkeä luku on hieman yli 67 prosenttia.

Keskustelun jäsentämiseksi olisi asetettava jonkinlaiset raja-arvot työvoimapulakeskusteluun. Tutkijoiden ja virkamiesten kannattaisi sopia, että työllisyysasteen ollessa alle 70 prosenttia kyse on alityöllisyydestä. Kohtuulliseksi kutsuttaisiin 70 - 75 prosentin työllisyysastetta. Työvoimapulasta kannattaisi sitten puhua vasta sitten, kun työllisyysaste ylittäisi 75 prosentin rajan.

Tapio Bergholm, erikoistutkija


Tutkimustiimi toivottaa onnellista uutta vuotta 2011


Seuraava blogikirjoitus ilmestyy viikolla 2.

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Sinun tulee kunnioittaa ja rakastaa työtä ja sen tekijöitä jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä
Mitä se on?
Että arvostat itseäsi ja omaa osaamistasi ja teet samoin myös lähellä oleville.
Että luot ilmapiirin,
jossa innostus on mahdollista
nauru tervetullutta eivätkä
kyyneleetkään kiellettyjä.
Että työpaikallasi
oppiminen on ilo, ei uhka
kysyminen on siunaus, ei synti
muistaminen on aarre, ei kahle.
Että työtovereittesi joukossa
erilainen ei ole vääränlainen
vaan myös yksi meikäläinen.
Että rakastat työtäsi
ja heitä, jotka tekevät sen mahdolliseksi
ja silti muistat
koko olemuksellasi vahvistat
työn nauttiminen yliannostuksena
on hengenvaarallista ja
tappaa.

Irja Askola

Tutkimustiimi toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

torstai 16. joulukuuta 2010

Tavaran taivas

Astun ulos autosta ja suuntaan kohti päärakennusta. Perässäni seuraavat uudenkarheiden BMW:n ja Audien kuljettajat. Ystävällinen kassa opastaa. Täällä maksetaan vain kortilla. Edessäni aukeaa pian useampi hehtaari erilaista tavaraa.


Joulunalus on kuluttamisen juhlaa, mutta en ole kuitenkaan ostosparatiisissa, vaan tavaran taivaassa, Ämmässuon kaatopaikan lajitteluasemalla, jonne lähiseudun pientaloasukkaat kärräävät tarpeettomaksi käyneen roinansa.

Enemmän, parempaa, uudempaa, kauniimpaa, hienompaa, naapurit kateelliseksi. Kuluttaminen ja tavaran hamuaminen ovat tiiviisti sidoksissa nykyelämäämme.

Ylenpalttisuus ei kuitenkaan näytä aina tuovan onnea ja uusinta huutoa olevien lelujen uutuusarvo on lyhyt. Ei ole yllättävää, että toisenlaiset aatokset, kuten downshifting, elämän kohtuullistaminen, nousevat mieliimme.

Downshiftaamisessa tavoitteena on vähentää kulutusta ja työntekoa. Vähemmän turhaa krääsää, pois työelämän oravanpyörästä, enemmän vapaa-aikaa ja mieluisaa tekemistä.

Kuulostaa hyvältä, vai mitä? Mutta mitä kertookaan nykypäivän työelämästä se, että yhä useammalla meistä on mielessä työnteon vähentäminen tai työelämästä kokonaan poispääseminen?

Ajatus kansalaisista leppoistamassa elämäänsä ei myöskään ole kovia talouslukuja pöytään lyövien mieleen. Valtiovarainministeriön viime viikolla julkistama raportti tuo esille tuttua sanomaa, ikääntyvä ja kulutusluotolla elävä Suomi tarvitsee pidempiä työuria, lisää työn tuottavuutta, innovointia, jolla luodaan joukko uusia ”pikkunokioita” tuomaan kipeästi tarvittavia vientituloja.

Downshiftaamisen viesti on kuitenkin selvä, toivomme muutosta – ihmiset huomioon ottavaa muutosta.

Christina Karlsson, tietoasiantuntija

torstai 9. joulukuuta 2010

Wanted! Lainsuojattomat turvaan!

Kuljin SAK:n käytävää kuullessani hihkaisun ”Anu, odota hetki, annan sulle jotain”. SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen ojensi piirtoheittimeen tarkoitetun – tiedättehän sellaiset läpikuultavat muoviläpykät – kalvosarjan.

Kalvosarja on helmikuulta 1997 ja se on otsikoitu ”SAK ja epätyyppiset työsuhteet”. Epätyyppisten työsuhteiden luettelon muodostavat osa-aikatyö, määräaikaiset, extraajat, lyhyet ”pätkätyöt”, vuokratyösuhteet, koti- ja etätyöt, ilman ”oikeaa” työsuhdetta olevat ja – bingo! – palkkatyön ja yrittäjyyden välimuodot. Kallinen on 13 vuotta sitten tunnistanut palkansaajuuden ja yrittäjyyden välimaastoon sijoittuvan työn teettämisen muodon ja siihen liittyvän työn tekijöiden suojattomuuden.

Nyttemmin tämä ryhmä on saanut nimekseen itsensä työllistäjät. Ryhmään kuuluu erilaisia toimeksiantoja ja moninaista ammatinharjoittamista. Itsensä työllistäminen läpäisee koko työmarkkinakentän.

Vuonna 1997 näin työllistyi 120 000 ihmistä. Kymmenen vuoden jaksolla vuodesta 1997 – 2007 määrä nousi 20 000 hengellä. Vuosina 2007 – 2009 tahti kiihtyi. Tällä kahden vuoden jaksolla kasvu oli hengästyttävät 20 000. Vuoden 2009 lukujen mukaan työsuhteen ulkopuolella työskenteli 160 000 ihmistä. Kuntakoolla mitattuna kaikki turkulaiset.

Itsensä työllistävien ammattikirjosta löytyy niin siivoojia, myyjiä, pysäköinninvalvojia, kiinteistönhoitajia, toimittajia, toimintaterapeutteja, autonkuljettajia, kielenkääntäjiä, fysioterapeutteja, metsänhoitajia, tutkijoita ja paljon muita. Koulutuksella ei siis ole niin väliä. Eniten työehtosopimisen turvan ulkopuolista työtä teetetään rakentamisessa, kaupassa ja muussa palvelutoiminnassa.

Osa toimeksiannoiksi järjestetystä työstä on työsuhteisiin liittyvien velvoitteiden kiertämistä, osa taas aidosti direktiovallasta vapaata työtä. Työsopimuslain vastaisuus tai vapaaehtoisuus ei kuitenkaan riitä yhteiskuntapoliittiseksi vastaukseksi ja lainsuojattoman tilan jatkamiseksi. Ne pikemminkin perustelevat itsensä työllistävien työn ja turvan ehtojen täsmentämistä.

Erityinen perustelu löytyy siitä, että tämän ryhmän tulot jäävät SAK:laisia palkansaajia vähäisemmäksi. Itsensä työllistävien suhteellinen köyhyysaste on 17 % – jälleen kuntakokomittarilla ilmaistuna: kaikki savonlinnalaiset. Kaikilla palkansaajilla vastaava luku on 5 %.

On selvää, että työntekijöiden etuja voi valvoa vain ajanmukaisin toimin ja tähän ei riitä muovikalvoista powerpoint -slaideihin siirtyminen. Työn teettämisen tapojen ryhmien tunnistamisesta on edettävä ryhmien yhdenvertaistamiseen. Itsensä työllistävien turvan ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden tarpeet eivät poikkea palkkatyösuhteisista.

Muuttuneen työn teettämisen kentällä ensimmäinen askel kohti uutta turvausjärjestelmää olisi palkansaajien työttömyyskassojen jäsenyyden avaaminen itsensä työllistäjille. Mm. tätä PAM:n puheenjohtaja. Ann Selin ehdottaa Yksin sovittu -kirjan (Vastapaino 2010) artikkelissaan ”Samassa veneessä? Oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja tuottavuuden hyvä kehä.”

Seuraavana askeleena ay-liikkeen on lähdettävä tähyämään sopijan roolia myös toimeksiannoissa työskenteleville.

Anu Suoranta, hankekoordinaattori