Nuoret pois työttömyyskortistosta

Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa päätettiin toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuu.

Tarkoitus on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle tai alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle nuorelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Samalla kaikille peruskoulun päättäville taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa tai muulla tavoin.

Idea nuorten työllistämisestä työttömyyden sijaan ei ole uusi. Yhteiskuntatakuusta on puhuttu vuosikymmenet ja kokeiltukin on. Nuorten velvoitetyöllistäminen oli voimassa hetken aikaa ennen kuin se kaatui omaan mahdottomuuteensa 1990-luvun laman aikaan.

Keskeiset toimenpide-ehdotukset yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi valmistuvat ensi vuoden alkupuolella. Oman vaikeutensa valmisteluun tuo julkisen talouden säästöpaineet.

Mitä pitäisi tehdä?

Kasvukeskuksissa tarvitaan nuorille lisää ammatillisessa koulutuksen opiskelijapaikkoja. Nyt peruskoulun päättäviä jää joka vuosi ilman opiskelupaikkaa, koska koulutuspaikkoja ei ole riittävästi siellä, missä nuoria on eniten. Tämäkään ei vielä välttämättä riitä, vaan pitäisi yksinkertaisesti velvoittaa koulutuksen järjestäjät ottamaan kaikki peruskoulun päättävät jatko-opintoihin ja valtiovallan myös maksaa korvaus tästä.

Ammatillisessa koulutuksessa on vähennettävä koulutuksen keskeyttämistä. Nyt noin 12 000 henkilöä lopettaa joka vuosi ammattiopinnot kesken. Ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan enemmän opetusta ja ohjausta ja vaikeuksissa olevien matkassa pitämiseksi nykyistä enemmän oppilashuollon palveluja.

Koulutetuille nuorille, joille työtä ei löydy, on jatkossakin tarjottava Sanssi-kortin avulla palkkatukea työpaikan saamiseksi. Palkatonta työharjoittelua voidaan käyttää, jos nuorella ei ole ammattitaitoa ja oma ammatti on vielä etsinnässä. Mutta työharjoittelu pitäisi suunnitella työnantajan kanssa niin, että heti aluksi sovittaisiin jatkosta, esimerkiksi oppisopimuspaikasta.

Suomen Yrittäjät ovat tarjonneet keinoksi nuorten työllistämiseen palkka-alea ja nuorten oppisopimuskoulutukseen koko työsuhteen ajaksi koeaikaa. Nuoria työssäkäyviä köyhiä en Suomeen halua. Sen sijaan olisi syytä löytää uusia porkkanoita kepin sijaan.

Ensimmäiseksi olisi korjattava opintotuen epäkohdat ja poistettava opintorahassa vanhempien tulojen vaikutus itsenäisesti asuvilta toisen asteen opiskelijoilta. Työmarkkinatuen työharjoittelun ajalta olisi tarpeen saada ylläpitokorvausta, jotta nuoret saisivat edes työmatkakulut maksettua.

On mahdollista, että työttömyys kasvaa ensi vuonna. Poliitikot ovat silloin paljon vartijoina, kun valtion taloudesta päätetään. Vaarana on, että nuorten työttömyys kasvaa ja heikoimmassa asemassa olevat ajautuvat kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Nuorten yhteiskuntatakuun toimenpiteillä tällainen kehitys olisi mahdollista estää, mutta ei ilman rahaa.

Saana Siekkinen, kehittämisjohtaja

Työvoimapulaa odotellessa

Eläköön! Työttömyys on laskenut. Tämä on hyvä uutinen Suomelle ja Suomen työväelle. Huonompi uutinen on se, että samaan aikaan työvoima on supistunut ja työvoimaan kuulumattomien määrä on kasvanut. Lama ei ole vielä ohi. Elvytystoimia kannattaa edelleen jatkaa.

Suomen työllisyysaste on edelleenkin huono. Puheet työvoimapulan uhkasta ovat jälleen osoittautuneet vahvasti liioitelluiksi. Tämä virsi on tuttu 1980-luvun lopulta ja sama levy alkoi pyöriä 1990-luvun lopulta alkaen.

Valtiovalta ja yrittäjät esittivät synkkiä kaavioita, kuinka työntekijät loppuvat maastamme. Näin ei käynyt 1990-luvulla eikä niin ole käynyt tällä vuosituhannellakaan. Työvoimapula antaa vieläkin odottaa itseään, vaikka parhaat ennustajat ovat sitä meille usein luvanneet.

Suomen kansantalouden kokemat rajut takaiskut ovat valitettavasti varmistaneet sen, että työvoiman sijasta työstä on pulaa. Työllisyysaste 15 - 64-vuotiailla oli 74,3 prosenttia vuonna 1989. Tämän jälkeen tuli romahdus.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan pohjanoteeraus saatiin vuonna 1994, jolloin työllisyysaste putosi karvan verran alle 60 prosentin. Vanhat hyvät ajat eivät ole työmarkkinoille palanneet. Nyt tämä tärkeä luku on hieman yli 67 prosenttia.

Keskustelun jäsentämiseksi olisi asetettava jonkinlaiset raja-arvot työvoimapulakeskusteluun. Tutkijoiden ja virkamiesten kannattaisi sopia, että työllisyysasteen ollessa alle 70 prosenttia kyse on alityöllisyydestä. Kohtuulliseksi kutsuttaisiin 70 - 75 prosentin työllisyysastetta. Työvoimapulasta kannattaisi sitten puhua vasta sitten, kun työllisyysaste ylittäisi 75 prosentin rajan.

Tapio Bergholm, erikoistutkija


Tutkimustiimi toivottaa onnellista uutta vuotta 2011


Seuraava blogikirjoitus ilmestyy viikolla 2.

Miesnäkökulma työllisyyskehitykseen

Olen viimeaikoina pohtinut, miksi Colin Crouchin ja Pekka Myrskylän osoittamaa miestyöllisyyden rapautumista ei ole koettu merkittäväksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

Puuttuuko yhteiskuntatutkimuksen miesvaikuttajilta sukupuolinäkökulma kokonaan? Onko niin, että naisnäkökulman yliote sukupuolijärjestelmätutkimuksessa on johtanut siihen, että miesten työmarkkina-aseman olennainen heikentyminen on jäänyt katveeseen.

Työyhteiskunnan kriisin analyysi on 1970-luvulta alkaen ollut ohutta, koska suurimmassa osassa OECD-maita työyhteiskunnan sisäänpainuminen oli lähinnä miesvaltaisen palkkatyön (esim. teollisuuden, kaivostoiminnan ja rakentamisen) dramaattisesta tai vähittäisestä supistumisesta. Perinteisten teollisuusmaiden miesten töiden vähenemistä vauhdittivat teknologinen murros ja tuotannon siirtyminen muualle.

Naisten työllisyyden parantumisen ja miesten ansiomahdollisuuksien vähenemisen samanaikaisuuden ovat havainneet useat muutkin yhteiskunnallisen kehityksen tutkijat, mutta heidän tasapainoisempi ja monimutkaisempi analyysinsa on valitettavasti saanut vähemmän huomiota.

Itse toivottavasti liityn näiden tasapainoisempien analyytikkojen joukkoon ensi vuonna, kun Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirjassa ilmestyy työyhteiskunnan rakennemuutoksien sukupuolivaikutuksia tarkasteleva artikkelini.

Työllisyyden rakennemuutos on niin raju, että työyhteiskunnan tulevaisuutta pohtivassa tutkimuksessa ja tulevassa yhteiskuntapolitiikassa tämä muutos on otettava aiempaa vakavammin huomioon. Esimerkiksi tiukan miesten työt – naisten työt jaon purkamisessa painopisteen tulisi siirtyä naisten saamisesta miesaloille siihen, että naisvaltaisille aloille hakeutuisi enemmän miehiä. Tämä on välttämätöntä, jos yhteiskuntapolitiikan tavoitteena on naisten ja miesten täystyöllisyys.

Tapio Bergholm, erikoistutkija