Sivut

tiistai 23. elokuuta 2011

Tunnetko hyvinvointisi parantuneen?

Sinusta pitäisi tuntua paremmalta, sillä hyvinvoinnin mittarina useimmiten käytetty bruttokansantuote kasvoi Suomessa viime vuonna henkilöä kohden 3,2 prosenttia. Hyvinvointi koostuu kuitenkin monista eri osatekijöistä, joita on tarkasteltava usealta eri kannalta. Hyvinvoinnin mittaamiseen ei riitä yksi tai välttämättä edes kaksi lukua. BKT ei ota huomioon esimerkiksi eriarvoisuutta lisäävää tuloerojen kasvua tai elämänlaatua.

Erilaisia hyvinvointimittareita on tutkittu ja kehitetty pitkään. Vuonna 2009 aiheesta valmistui Stiglitz-Sen-Fitoussi -komitean raportti, jota on käytetty pohjana mm. Sitran hyvinvointi-indikaattoreiden esiselvityksessä vuonna 2010. Sitran selvityksessä analysoitiin 16 eri mittaria, joista kehityskelpoisimmaksi todettiin Aidon kehityksen indikaattori GPI (Genuine Progress Indicator). Sen lähtökohtana ovat tulonjaolla painotetut yksityiset kulutusmenot sillä oletuksella, että tasainen tulonjako lisää yhteiskunnan hyvinvointia. GPI ottaa hyvin huomioon sekä ympäristö- että yhteiskunnalliset tekijät, mutta ei sisällä subjektiivista hyvinvointia tai onnellisuutta kuvaavia tekijöitä. Kun käytetään GPI mittaria, niin BKT:n tuottama kehityslinja osoittautuu kenties liian optimistiseksi.

Käytännönläheisempi mittari on OECD:n kehittämä Better Life Index. Indeksissä voi itse antaa painoja eri osa-alueille haluamallaan tavalla ja verrata tuloksia 34 eri maan kanssa. Jos kaikille tekijöille antaa saman painon, Suomi pääsee sijalle 9. Parhaiten Suomi pärjää koulutuksessa, mutta myös työn ja muun ajankäytön sekä osallistamisen, kuten äänestysaktiivisuuden -indikaattorit olivat melko korkealla. Hyviä pisteitä Suomi ei saa tulojen, varallisuuden tai terveyden osalta.

Indikaattoria kehitetään. Tulevaisuudessa tuloksia on mahdollista tarkastella sukupuolien ja ikäryhmien kesken. Better Life Index -mittarin kehittämiseen voi vaikuttaa ehdottamalla itselleen tärkeitä teemoja, jotka vielä puuttuvat aihealueista.

Hyvinvointimittareita on olemassa lukuisia. Mittareiden pohjalle on indikaattoreita, joiden hyviä ominaisuuksia ovat mm. tilastollinen luotettavuus, läpinäkyvyys, ajantasaisuus ja kansainvälinen vertailtavuus. Onko sitten olemassa mittaria, joka kuvaisi parhaiten kestävän kehityksen kolmea hyvinvoinnin pääulottuvuutta: taloudellisuus, sosiaalisuus ja ekologisuus? Kuten valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän raportissa (Bkt ja kestävä hyvinvointi 12/2011) todetaan, ei yhteen mittariin ole mahdollista sisällyttää kaikkia hyvinvoinnin määrittäviä tekijöitä. Hyvinvointi on kuitenkin aina jollain tasolla henkilökohtainen kokemus. Tärkeää on, että hyvinvoinnin kehitystä pystytään silti jo havainnoimaan ja mittaamaan hyvinvoinnin edellytyksiä luovilla indikaattoreilla. Näitä indikaattoreita yhdistämällä saadaan luultavasti rakennettua yksi tai useampi toimiva hyvinvointimittari, joita voidaan käyttää BKT:n rinnalla.

Keskustelu hyvinvointimittareiden osalta jatkuu. Tietoa on, mutta kehittämistä tarvitaan. Erityisesti subjektiivisten tekijöiden mittaaminen, laadullisten asioiden arvottaminen ja painotus sekä maakohtaiset erityispiirteet, kuten Suomen osalta esimerkiksi teknologisen kehityksen huomioiminen tuovat omat lisäpiirteensä mittariston kehittämiselle.

Tytti Jäppinen, tilastoasiantuntija

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Vihreämpi työpaikka

Käytetäänkö työpaikallasi kertakäyttöastioita? Lajitellaanko jätteet? Miten on sähkönkäytön kanssa? Tai miltä kuulostaa ajatus siitä, että työpaikkaruokalassa tarjoillaan kerran viikossa vain kasvisruokaa?

Kuulostavatko kysymykset tutulta pohdinnalta vai ihan uudelta ajatukselta?

SAK:n keskustoimisto on yksi Suomen 170 organisaatiosta, jolle on myönnetty WWF:n Green Office –merkin käyttöoikeus.

WWF:n Green Office  on toimistoille tarkoitettu ympäristöjärjestelmä, jonka tavoitteena on vähentää toimistotyöstä ja – toimista aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Samalla säästetään myös materiaali- ja energiakustannuksissa.

Toimistomme on mm. luopunut kertakäyttöastioista, lajittelemme jätteet, kierrätämme käytöstä poistetut kalusteet, käytämme sähkölaitteissa energiasäästöasetuksia ja huomioimme hankinnoissa ympäristönäkökulmat. Olemme myös sitoutuneet jatkuvaan parantamiseen ympäristöasioissa.

Vihreä toimisto raportoi WWF:lle vuosittain kulutuksestaan vähintään kolmella eri tunnusluvulla. SAK:ssa seurattaviksi kohteiksi on valittu paperin, lämmön ja sähkönkulutus. Lisäksi käytössämme on WWF:n kulutustapamittari, joka seuraa henkilökunnan tietämystä ympäristöasioista sekä toimien ympäristömyönteisyyttä.

Tottuminen uusiin tapoihin ei ole helppoa, mutta se kannattaa. Kaikki Suomen Green Office –toimistot säästivät viime vuoden aikana 245 kiloa kasvihuonekaasupäästöjä henkeä kohti edelliseen vuoteen verrattuna. Luku vastaa noin sataa litraa bensiiniä.

Toimistojen vuodessa säästämästä paperista saisi aikaan yli 1,5 kilometriä korkean pinon. Sähköä vihreät toimistot puolestaan säästivät vuodessa yhteensä määrän, joka vastaa 446 kaukolämmitteisen omakotitalon keskimääräisiä vuosittaisia päästöjä.

Tapoja kannattaa noudattaa myös kotona. Esimerkiksi allekirjoittaneen perhe tuottaa kaatopaikalle menevää sekajätettä kuukaudessa pienen hedelmäpussin verran. Kaikki muu päätyy lajitteluun.

Christina Karlsson, tietoasiantuntija, SAK:n Green Office - yhdyshenkilö

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Onko ahneudella rajoja?

Olin heinäkuussa Suomi-areenan keskustelutilaisuudessa Porissa, jossa Jari Sarasvuo otti esille riistämisen tarpeen. Hän jotenkin näki niin, että riistämällä lapsia työvoimana, heille saadaan opetettua ”oikeaa” työeetosta ja samalla turvataan kansakunnan tulevaisuus. Tästä olin täysin eri mieltä, mutta siltä osin olen kyllä Jarin kanssa samaa mieltä, että mikäli riistäminen tehdään mahdolliseksi työpaikkoja – siis niitä riistotyöpaikkoja – kyllä syntyy. Tulee sekä uusia (riisto)työpaikkoja että nykyisiä kunniallisia työpaikkoja muutetaan riistotyöpaikoiksi. Sellaiseksi voidaan laskea työpaikat, joissa työntekijän vähimmäisoikeudet ovat alle normaalin ja kohtuulliseksi mielletyn rajan, eli esimerkiksi 3-4 euron tuntipalkat, vallitsee epävarmuus työaikojen osalta, työsuhteet ovat turvattomia jne.

Sattumalta olin leikannut talteen Helsingin Sanomien artikkelin 7.5.2011 joka otsikoitiin seuraavasti: ”Näillä käsillä tehdään iPad”. Siinä kerrotaan Kiinassa toimivasta Foxconn yrityksestä, joka valmistaa Applen tuotteita, mutta sen asiakkaita ovat myös Nokia, HP ja Motorola. Tietotekniikkaa valmistavat jättiyritykset siis. Kyseisen Foxconnin työolosuhteet ovat artikkelin perusteella karmeat. Työajat tehtaalla ovat jotain muuta kuin mitä voidaan pitää inhimillisinä (kuusi työpäivää viikossa, kymmenen tuntia päivässä). Työolosuhteet ovat kurjat ja työntekijöiden kohtelu sikamaista (esimerkiksi asennossa seisottamisrangaistuksia, häpäisemistä ja nöyryyttämistä). Palkka on noin 200 euroa kuussa, joka on kuitenkin siellä varsin hyvä palkka.

Miten Foxconn nyt liittyy kirjoitukseni otsikkoon? Artikkelissa Foxconnin toimitusjohtajan erityisavustaja sanoo: ”ja mitä Foxconnin työntekijöiden palkkoihin tulee, niin olemme kyllä valmiita niitä korottamaan entisestäänkin, jos vain länsimaiset kuluttajat ovat valmiita maksamaan tuotteista enemmän”. Hetkinen, jos työntekijän kuukausipalkka on pari sataa ja yksi I pad maksaa ainakin 500, niin yhden iPadin hinnalla maksetaan kahden ja puolen työntekijän kuukausipalkka. Kyseessä on kuitenkin massatuotanto, jossa ”tabletteja” valmistuu liukuhihnalta vinhaa vauhtia. Onko kiinalainen Foxconn sitten niin ahne ja pahantahtoinen, että se kiusaa pienillä palkoilla työntekijöitään? Ei välttämättä.

ETLA julkaisi viime vuonna kiinnostavan kirjan ”Missä arvo syntyy?”. Siinä on purettu Nokian N95 puhelin osiin ja tarkasteltu mitä sen valmistaminen maksaa ja minne puhelimen myynnistä saatavat rahat menevät. Tulos oli, että puhelimen verottomasta vähittäismyyntihinnasta 547 euroa, vain kaksi prosenttia (11 euroa) jäi laitteen valmistajalle, eli juuri edellämainitun Foxconnin kaltaisille firmoille. Nokian liikevoittoon meni 16 prosenttia (89 euroa). Toisin sanoen, Nokian omistajat keräsivät kahdeksan kertaa enemmän rahaa per puhelin kuin tehdas, joka itse asiassa puhelimen valmisti ja maksoi palkkoja työntekijöille. Lisäksi Nokian sisäisiin ”tukitoimintoihin” meni 169 euroa (31 prosenttia).

Puhelimen hinta 547 euroa on aivan älytön, kun kerran noin iso osa puhelimen hinnasta kulkeutui pelkästään voittoihin. Olisi mahdollista maksaa parempia palkkoja, korjata työolosuhteet ja laskea puhelimen hintaa, ja silti sijoittajat saisivat hyvää tuottoa. Tämä on puhtaasti tahdon asia, se olisi mahdollista. Mutta kun mikään ei riitä – ahneudella ei näemmä ole rajoja. No nyt Nokialla on aivan eri taloudellinen tilanne kuin vielä parisen vuotta sitten jolloin kirjaa tehtiin, mutta kirjoitukseni pointti säilyy. Mikäli riistäminen sallitaan, sitä myös tapahtuu. Riistäjiä on ollut aina ja luultavasti tulee myös aina olemaan. Kysymys kuuluukin, miten me tähän asiaan suhtaudumme?

Juha Antila, kehittämispäällikkö

tiistai 2. elokuuta 2011

Yhdenvertaisuus ei synny väistämällä!

Espoon kaupunginteatterin taannoisessa Juha Jokisen ohjaamassa Esitystalous – näytelmän kohtauksessa puolue pohtii tilaansa, laskevaa kannatuskäyräänsä ja painotuksiaan.

Kohtauksessa puoluehallituksen jäsen Jaana kysyy muilta hallituksen jäseniltä oleellisen kysymyksen: ”Tietääkö äänestäjät oikeesti tästä SAK:n uudesta pätkätyöpainotuksesta? Tiedetäänkö edes me? ”

Hyvä yhteiskunnallisen teatterin kysymys. Vastaus riippuu reaalielämässä siitä, miten tuleva Suomen hallitus lähtee yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa toteuttamaan hallitusohjelmaan kirjattua.

Kirjauksen ydin on poikkihallinnollinen selvitys- ja kehittämishanke, jossa arvioidaan työmarkkinoiden muutoksia ja niiden vaikutuksia työn tekemisen muotoihin, työvoiman käyttötapoihin ja työaikakysymyksiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa määräaikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden sekä työsuhteen ja yrittäjyyden välimaastossa olevan itsensä työllistämisen ongelmakohtien selvittämistä ja lainsäädäntömuutoksia.

Selvittäminen on toki tarpeen. Tutkijat tutkikoot ja asiantuntijat selvittäkööt, mutta se ei riitä. Tarvitaan tekoja.

Työn teettämisen tavasta riippumaton yhdenvertaisuus ei tule todeksi selvittämällä. Se edellyttää työ- ja sosiaalilainsäädäntöön muutoksia.

Esitystalouden ohjaajan eetosta mukaillen: maan hallitus yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa, yhdenvertaisuus ei synny väistämällä!

Anu Suoranta, hankekoordinaattori