Sivut

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kirjoittajavieras: politiikka palaa talouteen

Kevään vaalitulos ja sitä seuranneet hallitusneuvottelut ovat jakaneet mielipiteitä. Yhdestä asiasta tuntuvat kuitenkin monet olevan samaa mieltä: Politiikka palasi politiikkaan, ja hyvä niin.

Politiikan paluu näyttäisi yltävän myös siihen alaan, jota epäpoliittisuuden harha on vaivannut pahiten: talouspolitiikkaan. Talouden vallitsevasta – saati toivottavasta – tilasta ei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan erilaisia enemmän tai vähemmän perusteltuja arvioita, tulkintoja ja näkemyksiä.

Kaikkien mieleen politiikan paluu talouteen ei ymmärrettävistä syistä ole. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Mikko Pukkinen esimerkiksi linjaa Kauppalehden haastattelussa, että näkökulma talouteen on väärä, jos talous- ja veropolitiikan punaiseksi langaksi asetetaan ”joku oikeudenmukaisuus”. Erityisesti Pukkista huolettaa yritysjohtajien palkoista käytävä keskustelu.

Suomen uusi hallitus on kuitenkin toista mieltä. Ohjelmansa  mukaan hallitus edellyttää valtion omistamilta yrityksiltä avoimuutta ja eettisten periaatteiden noudattamista henkilöstö- ja ympäristöasioissa. Palkitsemisen näissä yrityksissä tulee olla oikeudenmukaista ja johdon palkitsemisessa on noudatettava kohtuullisuuden periaatteita.

Omistajapolitiikasta vastaava ministeri Heidi Hautala tarttui heti tuoreen ohjelman kirjauksiin ja totesi Yleisradion haastattelussa, että johtajien palkitseminen on suuri oikeudenmukaisuuskysymys. Aiheen herkkyyttä Hautala ei säikähdä. Hänen mielestään on vain tervettä, että aiheesta käydään voimakastakin poliittista keskustelua.

Talouspolitiikan kokonaisuudessa valtionyritysten johtajien palkitseminen on tietysti vain yksi yksityiskohta, josta keskustelu talouden oikeudenmukaisuudesta toivottavasti leviää yleisemmälle tasolle. Yksityiskohtanakin palkitsemiskeskustelu kuitenkin antaa suuntaa sille, mitä keskustelu oikeudenmukaisemmasta taloudesta voisi olla.

Johtajien kohtuuttomat palkkiot kertovat parin viime vuosikymmenen kehityksestä, jossa erot pienimpien ja suurimpien tulojen välillä ovat revenneet hyvinvointivaltiota edeltäviin mittoihin.

Samalla kasvaa sosiaalinen ja kulttuurinenkin kuilu uuden globaalin yläluokan ja rajattoman talouden varjopuolet näkevän suuren joukon välille. Haluammeko jatkaa tällä tiellä? Jos emme, mitä voimme tehdä toisin?

Jättipalkkiot kertovat myös talouden vallankäytöstä ja -käyttäjistä. Palkkioiden saajilla ja niistä yritysten hallinnoissa päättävillä – jotka usein ovat samaa, toisensa hyvin tuntevaa väkeä – on taloudessa ja sen myötä koko yhteiskunnassa paljon valtaa.

Yritysten hallintoa ja palkitsemiskäytäntöjä koskevat säädökset voivat olla yksi tapa rajoittaa tätä vallankäyttöä tai ainakin tehdä siitä läpinäkyvämpää. Mitä maan uusi hallitus voisi tällä saralla tehdä?

Kun politiikka palaa talouteen, tällaisiakin kysymyksiä toivottavasti kuullaan jatkossa entistä useammin.

Kirjoittajavieras Pekka Ristelä on SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Itämeren orjalaivalla

On sunnuntai ja illan viimeinen laiva porskuttaa Tallinnasta Helsinkiin. Laivan henkilökunta, joka muuten puhuu kaikkien asiakkaiden kanssa sinnikkäästi suomea, kommunikoi nyt pelkästään viroksi.


Missään ei näy hilpeitä suomalaisia rouvasseurueita kuohuviinilaseja kilistelemässä, ei raavaita punottavia pienyrittäjiä juomassa olutta ja puhumassa bisneksistä, ei pukumiehiä naputtamassa tietokonetta ja siemailemassa viiniä eikä käytävillä parveile tunnollisia ostosmatkailijoita olutkärryineen ja City Marketin muovikasseineen.

Tunnelma laivassa on tyystin erilainen kuin muilla vuoroilla, jotenkin tummanpuhuva. Jopa humalaiset loistavat poissaolollaan.

Onko tämä aavelaiva? Ei, tämä on orjalaiva, kuten sitä Virossa kutsutaan.

Laivan baarin pehmeät tilavat sohvat ovat yleensä täynnä iloisia porukoita. Nyt niillä torkkuu väsyneitä ja vakavailmeisiä miehiä. Pukukoodina verkkarit. Nuorimmat käyvät välillä kannella tupakalla ja juovat Tallinnasta mukaan ostettua olutta suoraan tölkistä.

Humalaisia ei näy, koska aamulla täytyy lähteä töihin. Nämä totiset miehet laivalla ovat virolaisia rakennusmiehiä, jotka ovat palamassa töihin. Viikonloppu perheiden luona kotona on aina liian lyhyt ja loppuu kesken.

Mutta on pakko pakata laukku ja lähteä taas, koska Viron rakennusmiehen palkalla ei pysty rakentamaan perheelleen omakotitaloa. Mikäli rakennusalan töitä sattuisi nykyään Virosta saamaan.

Suomessa työskentelee noin 30 000 ulkomaalaista rakennusmiestä joista enemmistö on tullut Virosta joko lähetettynä työntekijänä tai vuokratyöntekijänä. Tämä on arvio, koska mitä virallisia tilastoja tilapäisesti EU-maista tulleista työntekijöistä Suomessa ei ole.

Tyypillisesti virolaisille rakennustyömiehille maksetaan Suomen Rakennusliiton mukaan työstä riippuen 9 – 13 euron tuntipalkkaa, mikä on suurin piirtein kesätyöläisen taulukkopalkkatasoa. Se on noin 3 – 7 euroa tunnissa vähemmän kuin suomalaisella rakennusmiehellä.

Rakennusliiton mukaan ulkomaalaisten palkkoja poljetaan yleisesti ja jopa kaupunkien urakkatilauksissa. Viiden euron tuntipalkoista on tullut monessa paikassa normi.

Räikeimmät tapaukset paljastuivat maaliskuussa Turun suunnalla, jossa virolaiselle kirvesmiesporukalle maksettiin alle kahden euron tuntipalkkoja. Miehet tekivät 10 päivän työputkia, jonka jälkeen oli neljä vapaapäivää kotona. Työpäivät olivat arkisin noin 10 tuntia pitkiä.

Muutama vuosi sitten myös musiikkitalon työmaalla paljastui tapauksia, joissa työmiehille maksettiin alle kahden euron tuntipalkkaa. Glamour on tästä alasta kaukana.

Ulkomaalaisten alipalkkaus on vitsaus, joka näyttää pahenevan entisestään. Suomalainen rakennusmies menettää työnsä kun ulkomaalainen rakennusmies työskentelee halvemmalla. Mikäli yksittäinen ulkomaalainen työntekijä taas vaatii suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja etuja, menettää hän työt.

Lainsäädännön kehittäminen on tärkeä, mutta mikäli valvonta on aliresursoitu ja riittämätön, lakeja voidaan kiertää. Tilapäisesti Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset rakennusmiehet ovat yleensä myös ay-liikkeen ulkopuolella.

Voisiko ja pitäisikö ay-liikkeen miettiä uusia toimintatapoja ulkomaalaisten työntekijöiden aseman parantamiseksi heidän järjestäytymisensä kautta – se olisi myös ay-liikkeen omien etujen mukaista.

Esimerkiksi tämä ”orjalaiva” olisi ay-liikkeelle oiva paikka infotilaisuuksien järjestämiseen aiheena työntekijöiden oikeuden ja velvollisuudet Suomessa. Samalla saataisiin uusia jäseniä. Laivalta ei kukaan oikein pääse karkuunkaan ennen kuin satamassa…

Eve Kyntäjä, maahanmuuttoasioiden asiantuntija

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Oma työ, yhteiset oikeudet




SAK:n tänään keskiviikkona 8.6. Tampereella päättyvä edustajakokous linjaa SAK:n toiminnan päämääriä ja keskeisiä tavoitteita vuosille 2011 - 2016.

Tavoiteohjelma, Oma työ, yhteiset oikeudet, löytyy tästä linkistä

Tiistaina kokous valitsi puheenjohtaja Lauri Lylyn jatkoon seuraavalle kaudelle sekä hallituksen, valtuuston ja niiden puheenjohtajat

Kokouksessa päätetään myös jäsenliittojen esittämistä asioista, joita liitot haluavat SAK:n edistävän tulevalla kaudella. Esityksiä on kaikkiaan 58 kappaletta. Esitykset löytyvät tästä linkistä.



Kv-asioiden avustaja Eveliina Latvatalo vastaanotti kokousedustajia. Kuvassa myös palveluneuvoja Ritva Taito.

Tutkimustiimi esitteli kokousedustajille ja -vieraille työtänsä tiimin omassa esittelypisteessä.




Tutkimusavustaja Tarja Kaukovaara valmistelemassa tutkimustiimin  esittelypistettä

Tiimin  pisteessä jaossa ollut SAK:n historiikki kiinnosti. Erikoistutkija, historiikin kirjoittaja, Tapio Bergholm kirjoittamassa omistuskirjoitusta.



Teksti ja kuvat, Christina Karlsson, tietoasiantuntija