Sivut

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kirjoittajavieras: Tuottavuustietoisuus hukassa


Tuottavuuden kehittäminen on tapetilla sekä hallitusohjelmassa että yksittäisten organisaatioiden tavoitteissa.

Tuottavuuden parantaminen on välttämätöntä kilpailtaessa halvempien tuotantokustannusten maiden kanssa globaalissa maailmantaloudessa. Kuva on yksittäisen työntekijän näkökulmasta varsin yksinkertainen – paranna tuottavuuttasi. Vai onko sittenkään?

Usein ajatellaan, että yrityksissä tuottavuuden parantaminen on markkinoiden kautta sisäänrakennettu tavoite. Jos tuottavuus ei ole riittävä, saa potkut.

Mikä motivoisi tuottavuuden parantamiseen aitojen markkinoiden puuttuessa eli julkisella sektorilla?

Näkemyksemme mukaan tuottavuuden kehittämisen yhtenä keskeisimpänä esteenä on tuottavuustietoisuuden puuttuminen ja tästä seuraava motivaatiopula. Tuottavuustietoisuudella tarkoitamme ymmärrystä eri toimintojen ja jopa yksittäisten työntekijöiden tuotoksista ja vaikutuksista suhteessa organisaation tai laajemman kokonaisuuden tavoitteisiin.

Tuottavuuden perinteinen määritelmä tuotoksen ja panoksen välisenä suhteena on näennäisen yksinkertainen, mutta ei silti itsestäänselvyys kaikille suomalaisille.

Moni yt-kutsun saanut työntekijä varmasti pohtii, että tarkoittaako tuottavuuden kehittyminen sitä, että omistajille jää enemmän käteen? Tai onko tuottavuuden kehittämisessä kyse siitä, että vanhukset jätetään oman onnensa nojaan, koska kotona asuminen on yksinkertaisesti halvempaa? Entä kuka määrittelee tavoitteet, joiden varassa tuottavuustyötä tehdään?

Lisähaasteita tuottavuus-käsitteen tulkintaan tuo palveluvetoinen yhteiskunta, jossa tuotokset eivät ole laadultaan tasavertaisia, vaan vaihtelevat palvelutilanteesta toiseen. Asiakas vaikuttaa palvelutapahtumaan omilla asenteillaan ja odotuksillaan. Palvelun arvo syntyy yhteistyössä, jonka vuoksi vakiotuotoksen määrittely on usein mahdotonta. Kustannusten leikkausta ei voida pitää tuottavuuden kehittämisen ainoana lähtökohtana.

Yritämme siis sanoa, että tuottavuus-käsite ei ole niin yksinkertaisesti tulkittavissa, kuin julkisessa keskustelussa usein oletetaan. Jotta voidaan odottaa sitoutumista tuottavuuden kehittämistyöhön, tulee ensin pyrkiä parantamaan yleistä tuottavuustietoisuutta.

Hyvä esimerkki tuottavuustietoisuuden puuttumisesta on Kreikka, jossa ei ole nähty erikoisten etuisuuksien yhteyttä kansantalouden vakauteen. Kreikan esimerkki on syytä pitää mielessä myös Suomen työsopimusneuvotteluissa.

Tuottavuustietoisuuden lähtökohtana on se, että tiedetään tuottavuuden nykytila. Muussa tapauksessa ei ole mahdollista tietää, mihin suuntaan tarkasteltava suure kehittyy. Mikäli kaikille toimijoille, aivan ruohonjuuritasolta lähtien, kyetään viestimään missä olemme nyt, miten tuottavuutemme suhteutuu muihin toimijoihin ja mihin olemme pyrkimässä, ovat lähtökohdat toiminnan kehittämiseen olemassa.

Miten tuottavuustietoisuutta sitten voidaan kehittää? Yksi vastaus tähän kysymykseen on: mittaamalla. Nykyisin käytössä olevat mittarit jäävät valitettavan usein työntekijöiden näkökulmasta etäisiksi eikä niiden merkitystä ymmärretä. Tietojen syöttäminen järjestelmiin pelkän tilastoinnin tai ylätason päätöksenteon vuoksi tuntuu turhalta.


Tuottavuustietoisuutta lisäävät mittarit viedään ruohonjuuritasolle ja rakennetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tästä on saatu hyviä esimerkkejä muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa, jossa henkilöstö on aktiivisesti osallistunut mittareiden suunnitteluun.

Mittausinformaation avulla voidaan tehdä työ näkyväksi. Tämä tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi tervehenkiseen vertailuasetelmaan ja kilvoitteluun samankaltaisten työyksiköiden välillä. Myös tulospalkkaukselle syntyy oikeudenmukaisempi perusta, kun tavoitteiden asettaminen ja seuranta helpottuvat. Tuottavuustietoisuutta tukevat mittarit toimivat tuottavuuden kehittämisen motivaattorina


Kirjoittajavieraat ovat tutkijatohtori Aki Jääskeläinen ja tutkijatohtori Harri Laihonen,  PMteam - Suorituskyvyn johtamisen tutkimusryhmä, Tampereen teknillinen yliopisto



tiistai 18. lokakuuta 2011

Laadulla työn tuottavuutta


Elinikäinen oppiminen on varmasti meille kaikille tuttu käsite. Omalta kohdaltani olen loppututkintoni jälkeen suorittanut yhden ammatillisen pätevyyskokeen sekä kolme laajaa täydennyskoulutusta. Viimeisimmän koulutukseni kustansi oma työnantajani.

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö Eurofoundin kesällä julkistetun raportin mukaan työnantajan työntekijöilleen hankkima koulutus on kannattava investointi.

Raporttia varten tehdyt tapaustutkimukset osoittavat, että selkein yhteys työn laadun ja suorituskyvyn välillä liittyy koulutukseen, taitoihin ja työllistettävyyteen.

Koulutuksella edistetään työntekijän kykyjä käyttää teknologiaa ja vastata asiakkaiden tarpeisiin. Koulutus on myös vaihtoehto rekrytoinnille. Yritysten on vaikeaa ja usein kallista rekrytoida työntekijöitä, ja koulutuksen avulla toteutettava sisäinen urakehitys on edullisempi ratkaisu sekä yritykselle että työntekijöille, jotka molemmat hyötyvät työllistettävyyden lisääntymisestä.

Lisäksi urakehityssuunnitelmat ja työllisyysturva edistävät suorituskyvyn paranemista takaamalla keskinäistä ymmärrystä siitä, että yrityksessä on mahdollisuuksia uralla etenemiseen. Siten työntekijät osallistuvat enemmän ja tuntevat lojaalisuutta ja vastuuta työstään.

Tämä puolestaan tuo mukanaan monia muita etuja. Työntekijät suosittelevat työpaikkaa muille työtä etsiville, he toimivat yrityksen lähettiläinä ja suhtautuvat yrityksen menestykseen omana menestyksenään.

Tutkimus korostaa myös muita työelämän laatukysymyksiä. Terveys, turvallisuus ja hyvinvointi edistävät suorituskyvyn paranemista vähentämällä sairauspoissaoloja ja vakuutusmaksuja. Samalla lisääntyy myös työntekijöiden tyytyväisyys ja työntekijöiden vapaaehtoinen vaihtuvuus vähenee.

Työ- ja perhe-elämän tasapaino vaikuttaa samaten työntekijöiden suorituskykyyn. Rekrytointi on helpompaa. Ja kun yritys joustaa työntekijöiden tarpeiden mukaisesti, ovat työntekijät valmiita tarvittaessa tekemään suurempia työponnistuksia yrityksen puolesta.

Christina Karlsson, tietoasiantuntija

Eurofoundin raportti perustuu 21 tapaustutkimukseen neljällä alalla (sähkö- ja rakennusala, elintarviketuotanto, rahoituspalvelut ja vakuutukset ja tukku- ja vähittäismyynti) Itävallassa, Tšekissä, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Ruotsissa.

Raportti  on osa Eurofoundin laajaa tutkimushankkeiden pakettia, johon kuuluu kattava kirjallisuuden arviointi, Euroopan yritystutkimuksen tietojen analysointi ja perusteellisia tapaustutkimuksia. Tämän selvityksen ja koko tutkimuspaketin tavoitteena on selvittää, voidaanko työn laadun parantamisella edistää työntekijän ja työpaikan suorituskykyä ja miten se voidaan tehdä.




keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kunnon työn klubi



Kiitos aina ajan tasalla olevan SASK:in, ay-aktivismi on ensi perjantaina erityisen hauskaa. Neljättä kertaa järjestettävän kansainvälisen kunnon työn päivän kunniaksi SASK kutsuu ystävänsä Decent Work -iltaklubille  perjantaina 7.10. Ravintola Pacificoon Helsingin Kallioon. Tunti tiukkaa asiaa, loppuilta hyvää musiikkia ja parasta seuraa. Kunnon työn klubi – tätäkin ay-liike voi olla!

Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:in lanseeraamaa kunnon työn päivää vietetään perjantaina sadoissa tapahtumissa ympäri maailman. On joukoittain seminaareja, mielenosoituksia, bileitä ja performansseja. Toinen toistaan kekseliäämpiä tempauksia – tai mitä sanotte esimerkiksi tästä: Amsterdamissa ”kestävän shoppailun armeija” kiertää sähkömopoilla onnittelemassa työntekijöiden oikeudet vakavasti ottavia vaatekauppoja.

Tänä vuonna kansainvälisen kunnon työn päivän teemana on prekaari työ. Turvattomat työsuhteet, toimeentulon epävarmuus ja kokemus työnantajan mielivallasta ovat tuttuja työntekijöille kaikkialla maailmassa.

 Kunnon työn päivä nostaa ongelmat esiin ja muistuttaa samalla ratkaisusta: työntekijöiden järjestäytymisestä ja solidaarisuudesta, kaikkialla maailmassa ja mieluiten yhdessä yli rajojen.

Pekka Ristelä, kansainvälisten asioiden asiantuntija



maanantai 3. lokakuuta 2011

Työnantajat vuokratyötä vastaan


Vuokratyön pelisääntöjä tarkisti vuonna 2007 kolmikantainen työryhmä. Nyt kolmikantainen työryhmä pohtii tiukalla aikataululla, miten EU:n hyväksymä vuokratyödirektiivi sovelletaan (implementoidaan) Suomen työelämän lakeihin ja säännöstöihin.

 Yhteisen näkemyksen aineksia voi löytyä lähimenneisyydestä, jolloin työnantajat olivat valmiit kovin ottein torjumaan vuokratyökeinottelua.

Vähemmistökommunistien lehti Tiedonantaja tuomitsi toukokuussa 1974 vuokratyöfirmojen toiminnan uudenlaisena orjakauppana. Demarin kuvaus näiden reppufirmojen toiminnasta elokuussa 1974 oli vähintään yhtä synkkä.

Työläinen oli vain kauppatavara, palkat ja verot jäivät usein maksamatta ja lopulta suuret rahat jäivät lurjuksille. SDP:n pää-äänenkannattaja ennakoi syyskuussa, että vuokratyöyritysten toiminta tulisi kielletyksi.

Metalliliiton puheenjohtaja Sulo Penttilä arvosteli syyskuussa 1974, että työvoiman voimakas kysyntä oli tuonut työelämään epäterveitä ilmiöitä, joita olivat muotiin tulleet reppufirmat sekä runsaat yli- ja viikonlopputyöt.

Kansan Uutiset uutisoi tammikuussa 1975 työnantajien kiertävän palkkasidonnaisia sosiaalimaksuja vuokratyöyritysten avulla. Turun telakalta tuli aloite, että ammattiliiton olisi ryhdyttävä toimiin työvoiman vuokrauksen lopettamiseksi. Metalliliitto uhkasi tammikuussa 1975 reppufirmoja voimatoimilla.

Vasemmistopuolueet ja ammattiyhdistysliike eivät käyneet reppufirmojen vastaista taistelua yksin. STK ja Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto pyrkivät jo syyskuussa 1961 rajoittamaan työvoiman vuokrausta harjoittavien yritysten toimintaa.

Työnantajien ongelmana oli tuolloin se, että vuokratyöyritykset värväsivät etenkin metalliteollisuudesta ammattitaitoista työvoimaa. Sitten nämä yritykset tarjosivat työntekijöitä vuokralle maksusta, joka oli huomattavasti korkeampi kuin teollisuuden ammattimiesten palkat. Vuokratut työntekijät saivat vuokrayhtiöltä huomattavasti korkeampia palkkoja kuin vastaavissa töissä olevat vakinaiset työntekijät, joiden rinnalla he työskentelivät.

STK:n toimitusjohtaja Johan Nykopp ennakoi, että tämä johtaisi palkkatason liukumiseen ja työrauhan häiriintymiseen. Tekstiiliteollisuutta edustanut varatuomari Stig Hästö esitti, että jäsenyrityksiä olisi kehotettava välttämään työvoimaa vuokraavien yritysten palveluksia. STK lähetti asiasta kiertokirjeen jäsenyrityksilleen.

Työvoiman ylikysyntä toi samanlaisia työvoimaongelmia yrityksille jälleen 1970-luvulla. Vaikutusvaltainen STK:n johtajista ja toimialaliittojen toimitusjohtajista koostunut STK:n työehtosopimusvaliokunta hyväksyi joulukuussa 1974 päätöksen, joka sisälsi yksityiskohtaiset ja tiukat määräykset, joiden tavoitteena oli vuokratyön lopettaminen ja rajoittaminen.

Tarkoitus oli estää työvoiman vuokrausyritysten harjoittama epäterve työvoiman niukkuuteen perustunut keinottelu. Hylättävä vuokratyövoiman käyttö oli sellaista, jossa tilaaja turvautui yritykseen, joka välitti pelkästään työvoimaa. Päätös sisälsi myös tarkan vuokratyön määritelmän:

1) työntekijät työskentelevät tilaajan välittömän työnjohdon alaisina,

2) työntekijät käyttävät yleensä tilaajan koneita, työkaluja ja raaka-aineita,

3) korvaus vuokratyöyritykselle on yleensä sovittu aikaveloituksena,

4) yrittäjäriski on tilaajalla.

Kyse ei ollut yleisestä vuokratyön rajoittamisesta. STK:n valvoma vuokratyön rajoitus koski vain Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliiton jäsenyrityksiä ja erikseen nimettyjä metalliteollisuuden ammattityöntekijäryhmiä.

Päätös sisälsi aikataulun, jonka mukaan metalliteollisuudessa ei enää helmikuussa 1975 tehdä päätöksen vastaisia uusia sopimuksia vuokratyön käytöstä. Maaliskuun alusta Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliiton jäsenyritykset olivat velvolliset huolehtimaan siitä, etteivät itse käyttäisi eivätkä sallisi alihankkijoidensakaan käyttää vuokratyövoimaa kuin tehdyn päätöksen sallimissa poikkeustapauksissa.

Yritysten tuli tarjota vuokratyöntekijöille työsuhdetta yrityksen omilla palkkalistoilla. Työnantaja lehti julkisti tämä päätöksen tammikuun lopussa, kun se oli ensin tiedotettu STK:n hallitukselle. Työnantajien yhteinen etu oli kyseessä. STK:n tavoitteena oli jälleen rajoittaa vuokratyöyritysten toimintaa, joka uhkasi keinottelemalla nostaa työvoiman hintaa

Tapio Bergholm, erikoistutkija