Turistit ihmisoikeuksien puolesta

Matkustan työssäni paljon. Myös vapaa-ajallani lomailen mieluusti ulkomailla. Työmatkat eivät siis näytä vievän lomamatkojen hohtoa.

Yksi asia turismissani on ay-liikkeen palveluksessa oltujen vuosien myötä kuitenkin muuttunut. Missä ikinä matkustankin, en voi olla ajattelematta kohtaamieni ihmisten asemaa ja oikeuksia työntekijänä.

Hotellivirkailijan aina ystävällinen hymy, ravintolan erityisen ripeä palvelu tai tullivirkailijan tyly käytös eivät enää ole vain paikallisia kuriositeetteja tai yksittäisiä sattumia. Minulle ne ovat myös mahdollisia viitteitä siitä, mikä on heidän asemansa työpaikan, yhteiskunnan ja globaalin talouden valtasuhteissa.

Lomamatkan kohdemaa on monelle turistille paratiisi. Paikalliselle työntekijälle se on kuitenkin usein kaikkea muuta. Hyvä esimerkki tästä on Thaimaa, johon ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:in marraskuussa julkaisema raportti avaa matkaoppaiden rantakuviin tottuneille toisenlaisen näkökulman.

Suhteellisen tunnettu ihmisoikeusongelma Thaimassa on kymmenet tuhannet lapsiprostituoidut. Vähemmän tunnettua sen sijaan lienee se, että lapsityövoimaa käytetään myös esimerkiksi maataloudessa, rakennuksilla, ravintoloissa ja kalataloudessa. Kaikki nämä ovat myös turismiin kytkeytyviä aloja.

Lapsityö ei kuitenkaan ole Thaimaan ainut työelämään liittyvä ihmisoikeusongelma. Suuria epäkohtia liittyy myös esimerkiksi useimmiten burmalaisten siirtotyöläisten asemaan. Myös työntekijöiden järjestäytymisoikeus toteutuu heikosti ja järjestäytyneiden työntekijöiden painostus on tavallista.

Työntekijöiden oikeuksien rikkominen ei ole vain kaukomaiden ongelma. Läheisemmistä lomailumaista Turkki on hyvä – tai paremminkin huono – esimerkki. EU-jäsenkandidaatin demokratian tilasta puhutaan usein, mutta vähemmän tunnettua on se, että esimerkiksi yleisesti tunnetut sananvapauden puutteet kohdistuvat ankarana myös ammattiliittojen jäseniin. Tässäkin kuussa viranomaiset pidättivät 15 kansainvälisen naisten päivän tapahtumia valmistelevaa naispuolista ay-aktiivia. Heidän koteihinsa hyökättiin ja heitä syytettiin terroristeiksi. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.

Miten turistin pitäisi suhtautua siihen, että hänen lomakohteessaan poljetaan työntekijöiden perusoikeuksia? Onko epäeettistä rentoutua auringossa ja nauttia palveluista, jotka saatetaan tuottaa ihmisoikeuksia rikkovin ehdoin?

Yleisiä ohjeita on vaikea antaa, mutta sen voi varmasti sanoa, että kotiin jääminen ei auta ketään. Valintoja sen sijaan voi tehdä. Jos matkailuyrityksen tietää polkevan työehtoja, kannattaa valita toinen yritys. Jos koko turismialan tietää pönkittävän diktatuuria, voi valita toisen maan.

Vähintään yhtä tärkeää on muistaa, että turistikin voi vaikuttaa paitsi kuluttajana, niin myös kansalaisena. Suomi ja Euroopan unioni ovat mukana kansainvälisessä yhteistyössä, jonka tarkoituksena on taata kaikille maailman ihmisille muun muassa oikeus järjestäytyä ja puolustaa ihmisarvoisia työehtoja. Kansalaisten valitsemista päättäjistä riippuu se, kuinka tosissaan tähän yhteistyöhön panostetaan.

Jatka siis matkailua, jos siitä nautit. Mutta älä sulje silmiäsi epäkohdilta, äläkä vaikene niistä.

Pekka Ristelä, kansainvälisten asioiden asiantuntija

Jaksaako jatkaa?

Moni alkaa jo kyllästyä jatkuvaan puheeseen siitä, että töissä pitäisi olla vanhemmaksi kuin nykyään. Pitäisi olla paljon muutakin kuin hurskas toive, jotta työuran jatkaminen vielä 63 vuoden jälkeen olisi mahdollista tai järkevää.

Eräs tuttu kertoi seuraavanlaisen tarinan. Tarina on tosi ja kertoja elää. Tuttavani tapasi veljensä, joka oli jäänyt eläkkeelle jokin aika sitten. Hän kysäisi tältä - tuoreelta eläkeläiseltä - että nyt kun ajattelet työelämää, niin miltä se tuntui. Veli oli kuulemma ollut hetken hiljaa ja miettivän oloinen. Sitten oli tokaissut jotenkin niin, että ”nyt kun sitä ajattelee, niin se oli kuin pahaa unta”. Kymmenien vuosien työssäkäynnin jälkeen tämä oli päällimmäisin tunne.

Pahoin pelkään, että suurella joukolla suomalaisia ikäihmisiä tunne on jotensakin tutun oloinen.

Onko siis mitään järkeä vaatia ihmisiltä pidempää painajaista? Ei ole. Vaikka työsuojelulainsäädäntö eri muodoissaan onkin pääpiirteittäin kunnossa, ei se kykene riittävästi poistamaan niitä epäkohtia, jotka ihmisiä työelämässä tyypillisesti hiertävät.

 Pakottavalla lainsäädännöllä ei oikeastaan kyetä vaikuttamaan sellaisiin tärkeisiin hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin, kuten hyvä työilmapiiri, hyvä johtaminen tai mielekäs työ.

Työn vetovoimaisuutta on kuitenkin kyettävä parantamaan, mikäli aidosti halutaan ihmisten jatkavan työelämässä myöhempään kuin nykyisin.

Työterveyslaitos julkaisi tällä viikolla uuden tutkimuksen työssä jatkamisen kannalta merkityksellisistä tekijöistä. Kyseisillä asioilla on vaikutusta siihen, että vastaajat voisivat harkita työssä jatkamista 63 vuoden jälkeen. Näitä asioita kyseltiin 45 -vuotiailta ja sitä vanhemmilta.

Luonnollisesti koettu työkyky ja terveys ovat sekä itsessään että välittävinä tekijöinä tärkeitä. Jos ei ole terveyden puolesta edellytyksiä, niin niitä ei ole. On sitten kokonaan eri asia, voisiko töitä tehdä, jos työ muotoiltaisiin terveyden ehdoilla.

Työoloilla on suuri merkitys. Työn kuormittavuus sekä onnistumisen ja innostumisen kokemukset selittävät luonnollisesti hyvinkin paljon, halutaanko työelämässä jatkaa pakkoa pidempään. Työehtoasioista yksi tärkeimmistä on kysymys työajasta, erityisesti työajan joustavuudesta ihmisen toiveiden mukaisesti. Työterveyslaitoksen tutkijat havaitsivat juuri työaikakysymyksen olevan erityisen tärkeä työntekijäasemassa oleville.

Jaksaako jatkaa? Voisi kai sanoa, että jaksaa jos on terveyttä ja työolosuhteet kunnossa, sekä mahdollisuus saada itselle sopivia työaikoja. Näillä eväillä päästään tavoitteessa pitkälle. Mikäli halutaan ihmisten työurien pidentyvän, niin päättäjillä on tietoa tähän vaikuttavista asioista.

Juha Antila, kehittämispäällikkö

Sivistysporvaristoa kaivaten

Pitäisikö koko kansaa sivistää ja kouluttaa vai onko se tarpeen vain erikseen valittujen osalta? Kysymys tulee väkisinkin mieleen kun jälleen keskustellaan aikuisten koulutukseen osallistumisesta, jopa koulutusoikeudesta. Asiaa voisi pohtia pitkänkin kaaren kautta kansansivistysajatuksen kehittymisenä Suomessa.

Koko kansan kansakoulu syntyi 1800-luvulla sivistysporvariston tahdosta saada syrjäisempienkin mökkien väki sivistyksen ja koulutuksen piiriin. Sitä edellytti kansakunnan kohottaminen kansana muiden joukossa, mutta myös orastava tarve lukemaan ja kirjoittamaan kykenevästä työvoimasta modernin teollisuuden laajentuessa vesistöjä myöten etäisempiinkin kolkkiin.

Kansakoulu vauhditti vuorostaan ammatillisen koulutuksen kehitystä, teollisuuskoulujen ja ammattioppilaitosten verkoston laajentumista.

Seuraava suuri askel koko kansan sivistystason kohottamisessa olikin kiistelty peruskoulu ja oppikoululaitoksen lakkauttaminen. Samaan aikaan korkeakouluverkosto laajeni. Kaikki tämä oli ilmausta uudesta ja vaativammasta osaamisen tasosta, johon väestön valtavirta tuli ohjata.

Vähintään toisen asteen tutkinto koko ikäluokalle on viime vuosina usein kuultu vaatimus ja nyt  valtiovallan koulutuspoliittisen tavoiteajattelun keskiössä. Lisäksi noin puolet ikäluokasta tulisi jo ohjata korkeakouluihin.

Tätä taustaa vasten tuntuu ihmeelliseltä, mutta ei ehkä kuitenkaan aivan yllättävältä, että jälleen ollaan koko väestöä, nyt aikuisväestöä, koskevan osaamistason temppelinharjalla. Jälleen kuullaan vastustusta, ikään kuin historia toistaisi itseään.

Teknologiateollisuuden, niin myös muidenkin alojen isännät haluisivat valita, keille osaamisen etuus voidaan tarjota. Kaikki työntekijät eivät siis olisi ammattitaidon kehittämisen tarpeessa, vaikka isäntienkin julistuksissa kaikuvat pärjääminen ja korkea osaaminen.

Tyhjää puhettako ovat siis työnantajien vakuuttelut osaamisen tärkeydestä? Suurin osa SAK:n jäsenliittojen jäsenistä, 69%, ei ole ollut päivääkään työnantajan kustantamassa koulutuksessa viimeisen vuoden aikana. Tämäkö on nykyaikaa?

Työnantajien puheita kuunnellessa alan kaivata vanhan ajan sivistysporvaristoa apuun ja selvittämään vanhoihin poteroihin unohtuneille, että kehityksen pitäisi jatkua.

Aikuiskoulutuksessa olisi nyt tekemisen paikka. Uudistamista tarvitsisi myös ammattiosaamisen laventaminen sivistykselliseen osaamiseen, jota tihentyvä kansainvälistyminen ja palvelumyynnin edistäminen vaatisi.

Markku Liljeström, kehittämispäällikkö

Nuoret pois työttömyyskortistosta

Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa päätettiin toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuu.

Tarkoitus on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle tai alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle nuorelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Samalla kaikille peruskoulun päättäville taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa tai muulla tavoin.

Idea nuorten työllistämisestä työttömyyden sijaan ei ole uusi. Yhteiskuntatakuusta on puhuttu vuosikymmenet ja kokeiltukin on. Nuorten velvoitetyöllistäminen oli voimassa hetken aikaa ennen kuin se kaatui omaan mahdottomuuteensa 1990-luvun laman aikaan.

Keskeiset toimenpide-ehdotukset yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi valmistuvat ensi vuoden alkupuolella. Oman vaikeutensa valmisteluun tuo julkisen talouden säästöpaineet.

Mitä pitäisi tehdä?

Kasvukeskuksissa tarvitaan nuorille lisää ammatillisessa koulutuksen opiskelijapaikkoja. Nyt peruskoulun päättäviä jää joka vuosi ilman opiskelupaikkaa, koska koulutuspaikkoja ei ole riittävästi siellä, missä nuoria on eniten. Tämäkään ei vielä välttämättä riitä, vaan pitäisi yksinkertaisesti velvoittaa koulutuksen järjestäjät ottamaan kaikki peruskoulun päättävät jatko-opintoihin ja valtiovallan myös maksaa korvaus tästä.

Ammatillisessa koulutuksessa on vähennettävä koulutuksen keskeyttämistä. Nyt noin 12 000 henkilöä lopettaa joka vuosi ammattiopinnot kesken. Ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan enemmän opetusta ja ohjausta ja vaikeuksissa olevien matkassa pitämiseksi nykyistä enemmän oppilashuollon palveluja.

Koulutetuille nuorille, joille työtä ei löydy, on jatkossakin tarjottava Sanssi-kortin avulla palkkatukea työpaikan saamiseksi. Palkatonta työharjoittelua voidaan käyttää, jos nuorella ei ole ammattitaitoa ja oma ammatti on vielä etsinnässä. Mutta työharjoittelu pitäisi suunnitella työnantajan kanssa niin, että heti aluksi sovittaisiin jatkosta, esimerkiksi oppisopimuspaikasta.

Suomen Yrittäjät ovat tarjonneet keinoksi nuorten työllistämiseen palkka-alea ja nuorten oppisopimuskoulutukseen koko työsuhteen ajaksi koeaikaa. Nuoria työssäkäyviä köyhiä en Suomeen halua. Sen sijaan olisi syytä löytää uusia porkkanoita kepin sijaan.

Ensimmäiseksi olisi korjattava opintotuen epäkohdat ja poistettava opintorahassa vanhempien tulojen vaikutus itsenäisesti asuvilta toisen asteen opiskelijoilta. Työmarkkinatuen työharjoittelun ajalta olisi tarpeen saada ylläpitokorvausta, jotta nuoret saisivat edes työmatkakulut maksettua.

On mahdollista, että työttömyys kasvaa ensi vuonna. Poliitikot ovat silloin paljon vartijoina, kun valtion taloudesta päätetään. Vaarana on, että nuorten työttömyys kasvaa ja heikoimmassa asemassa olevat ajautuvat kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Nuorten yhteiskuntatakuun toimenpiteillä tällainen kehitys olisi mahdollista estää, mutta ei ilman rahaa.

Saana Siekkinen, kehittämisjohtaja

Eurooppalainen talousraami tarvitsee työntekijöiden hyväksynnän

Maanantai 28.11. oli suomalaisessa työmarkkinapolitiikassa juhlava päivä. Saatiin aikaan raamisopimus tuomaan niin työntekijöille kuin työnantajillekin turvaa maailmantalouden epävakauden keskellä. Työelämän kehittämisellekin annettiin suuntaa.

Samaan aikaan eri puolilta Eurooppaa tulee aivan toisenlaisia viestejä. Liettuassa hallitus on heikentämässä irtisanomissuojaa ja pidentämässä työaikoja. Unkarin hallitus purkaa työntekijöiden oikeuksia ja kolmikantaisen yhteistyön rakenteita. Kreikassa ammattiliitot vastustavat palkkojen ja sopimusoikeuksien leikkauksia yleislakolla.

Saamme olla tyytyväisiä, että meillä menee paremmin. Kovin suureen helpotukseen ei kuitenkaan ole aihetta, ylimielisyydestä ja vahingonilosta puhumattakaan.

Työntekijöiden Liettuassa, Unkarissa, Kreikassa ja monessa muussa Euroopan maassa kohtaamat etujen ja oikeuksien heikennykset eivät ole vain heidän asiansa. Huonot uutiset kertovat yhteisistä eurooppalaisista ongelmista. Siksi niitä on syytä pitää hälyttävinä myös meillä Suomessa.

Eurokriisin myötä on tehty selväksi, että huonosti hoidettu talouspolitiikka yhdessä euromaassa vaarantaa koko alueen vakauden. On puhuttu kestämättömistä valtionveloista ja budjettialijäämistä.

 Niiden lisäksi pitäisi kuitenkin puhua myös kestämättömästä työmarkkinapolitiikasta. Palkkoja polkeva ja työmarkkinoiden vuoropuhelua halveksiva EU-maa vaarantaa oman kansansa lisäksi kaikkien muidenkin unionimaiden hyvinvoinnin. Myös Suomen.

Erityisen vakavan tilanteesta tekee se, että hallitukset eri puolilla Eurooppaa eivät päädy samansuuntaisiin työntekijöitä kurittaviin ratkaisuihin täysin sattumalta ja omasta aloitteestaan.

 Esimerkiksi Kreikassa Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat vaatineet työehtosopimusten suojan heikentämistä. Nämä ovat kaikki instituutioita, joissa Suomikin on mukana. Olemme siis osallisia myös siinä, minkälaista politiikkaa yhteisen eurooppalaisen edun nimissä vaaditaan.

Kun EU-maille nyt ollaan rakentamassa entistä tiiviimpiä talouspolitiikan raameja, on unionin sopimuspöytiin syytä viedä vaativat terveiset Suomen raamisopimuksen tekijöiltä. Ilman ammattiliittojen vahvaa panosta ja työntekijöiden hyväksyntää talouden tervehdyttäminen ei onnistu.

Kestävä kriisinhoito edellyttää demokraattisten oikeuksien ja osallisuuden vahvistamista, ei heikentämistä. Muuten edessä on konfliktien tie, eikä se ole kenenkään etu.

Pekka Ristelä, kansainvälisten asioiden asiantuntija

Turskaa tulee?

Vuosia sitten pääsin vierailemaan isäni työpaikan, Kansallispankin, dealing-hallissa. Muistan kiihkeän tunnelman. Näyttöruudut syöttävät viimeisintä tietoa kursseista. Ostetaan ja myydään. Nopeita päätöksiä ajan hermolla. Jännitystä ja stressiä. Pahimmillaan, väärästä päätöksestä, kuten diilerien kielellä sanotaan, tulee turskaa (tappiota).

Tunnelma on useamman kerran palautunut mieleeni nykypäivän työelämässä. Ajatellaanpa pelkästään työpaikalla pidettäviä kokouksia. Ihmisiä tulee ja menee. Piipahdetaan ”minulla oli just yksi kokous ja siirryn kohta toiseen, en nyt ehdi olemaan täällä pidempään”. Kännykät syöttävät viestejä, joita luetaan samalla, kun kuunnellaan toisella korvalla itse kokousta. Ehtiihän siinä lukemaan myös muitakin tärkeitä papereita. Niin ja se Facebook-päivityskin.

Puhutaan multitaskingista, usean asian tekemisestä yhtä aikaa. Informaatiota ja kiirettä syöttävässä nyky-yhteiskunnassamme syöksymme paikasta paikkaan ja asiasta asiaan kaikkea yhdistellen. Reagoimme heti muualta tuleviin ärsykkeisiin, kuten kännykän viesteihin.

Tuntuu ja kuulostaa ehkä tehokkaalta, mutta tutkimukset ovat osoittaneet usean asian tekemisen samanaikaisesti stressaavan ja haittaavan kykyämme tehdä harkittuja päätöksiä. Kunnolla pohdittu päätös edellyttää aitoa, todellista läsnäoloa.

Entä jos tärkeimmätkin päätökset tehdään nykyisin muita asioita samalla miettien?

-”Nyt näyttää siltä, että tilastot ovat väärässä, kyllä täällä todellisuudessa on miljardien eurojen vaje.”

- Kännykkää räpistellen: ”hhhmmm, jaha. Tota, mulla alkaa just toinen palaveri, mutt palataan.”

Christina Karlsson, tietoasiantuntija

Mediakupla nimeltään Suuri kuoppa

Mika Maliranta teki raportin EVAlle tuottavuudesta ja se sai yllättävän suuren huomion mediassa. On muuten jännä juttu, miten käsitteet saadaan iloisesti sekoitettua, kun puhutaan ”vähän sinnepäin”.

Eräässäkin uutisoinnissa oli tästä raportista saatu pääteltyä, että Suomessa olisi työn tuottavuus laskenut. Eli oli ymmärretty  tuotantoa syntyneen entisellä työpanoksella aiempaa vähemmän ja sen perusteella työpaikoilla on 150 000 ihmistä tyhjän panttina lekottelemassa.

Tilastokeskuksen tietojen perusteella viime vuonna työn tuottavuus kasvoi arvonlisäyksen kautta laskettuna 4 % edellisestä vuodesta ja tuotoksen kautta laskettuna se kasvoi 3,6 %. Fakta on se, että työn tuottavuus on kasvanut, ei laskenut.

Vielä jännempää on, kun vääristä päätelmistä tehdään toimenpidesuosituksia. Helsingin Sanomissa (16.11.) Jorma Ollilla vääntelee EVAn poliittista pamflettia toimenpidesuosituksiksi – ja vieläpä sellaisiksi, jotka itse raportissakin on epäsuorasti todettu epäonnistuneiksi. Ollilaa siteeraten: ”palkkauksen ja muiden työehtojen on oltava joustavampia, jotta tilannekohtaisesti pystytään rakentamaan työllisyyden ja tuottavuuden kannalta parhaat ratkaisut”.

Kuitenkin raportissakin todetaan Yhdysvaltojen tuottavuuskehityksen pudonneen trendiltään Suomea voimakkaammin ja juuri siellä on käytössä Ollilan kaipaamat lääkkeet. Eli pelkistäen: meille kaivataan tautiin sellaisia lääkkeitä, joilla eräs toinen sairas on tullut entistä kipeämmäksi. Jep jep – sanoisi yksi piirrossarjan poliitikko entisessä viihdeohjelmassa.

Homma menee seuraavasti: EVAn uusi raportti Suuri kuoppa heittää ilmoille kivan teoreettisen mallin. Siinä työn tuottavuuden pitäisi trendinomaisesti kasvaa koko ajan entistä enemmän. Sinänsä hyväkin tavoite, mutta missä työelämän asiassa näin voisi käydä, että koko ajan kasvu paitsi jatkuisi, myös voimistuisi? Itse EVAn raportissakin todetaan työn tuottavuuden kasvaneen, mutta ei enää kiihtyvällä vauhdilla.

Ongelmana ei siis ole, etteikö työn tuottavuus kasvaisi. Tämä on hyvä pitää mielessä. Tuottavuus on kasvanut ja kasvaa. Siitä olen samaa mieltä, että pitäisi tehdä toimenpiteitä, että kasvu olisi voimakkaampaa. Sen sijaan keinoista olen Ollilan Hesarin kirjoituksen kanssa jyrkästi eri mieltä.

Eiköhän olisi rehellistä todeta, että EVAn tarkoituksena on pelotella suomalaisia ja erityisesti päättäjiä. Tämähän on tuttua touhua. Päämääränä ei ole huoli tuottavuuden kasvusta. On yritetty keksiä jotain uskottavalta kuulostavia perusteluja, joiden perusteella voitaisiin uhkauksenomaisesti saada omia (siis elinkeinoelämän) intressejä edistettyä.

Tuottavuuden kasvattaminen on tärkeää, mutta se tapahtuu parhaiten ja kestävimmin siten, että tehdään työpaikalla asioita oikein ja oikeita asioita. Turha työ on yhtä rasittavaa kuin tärkeä työ. Niistä ensiksi mainittu ei lisää tuottavuutta.

Juha Antila, kehittämispäällikkö