Sivut

torstai 3. toukokuuta 2012

Työpaikan tyhmät, hitaat ja typerät?


Mitä eroa on työpaikan työntekijällä, jonka näkö on heikentynyt ja työntekijällä, jolla on oppimisvaikeuksia?

Toisen ongelma tunnistetaan ja siihen tarvittavaa apuvälinettä, silmälaseja, pidetään luonnollisena asiana. Toisen ongelma taas jää todennäköisesti tunnistamatta ja johtaa moninaisiin vaikeuksiin työssä selviytymisessä.

Kuitenkin kyse on molempien kohdalla ominaisuudesta, jota voidaan helpottaa apuvälineillä ja muilla työpaikan järjestelyillä.

On olemassa erilaisia arvioita, kuinka monella SAKlaisista työntekijöistä on tunnistamattomia oppimisvaikeuksia. Liioittelua tuskin on sanoa, että niitä on noin neljänneksellä.

SAKlaisilla on todennäköisesti muita työntekijäryhmiä enemmän vaikeuksia oppimisessa. Vaikeudet ovat jääneet kouluaikana tunnistamatta ja johtaneet vähäiseen koulutukseen.

Oppimisvaikeuksia ovat esimerkiksi vaikeus lukea, oppia matematiikkaa, muistiongelmat, hahmottamisvaikeudet tai keskittymisen vaikeudet. Olivat nämä vaikeudet minkälaisia tahansa, ne tekevät työstä suoriutumisen ja työssä etenemisen vaikeaksi.

Työntekijät, joilla on oppimisvaikeuksia, leimautuvat usein työpaikalla tyhmiksi ja hitaiksi. He syrjäytyvät työyhteisöistä ja joutuvat kiusaamisen kohteeksi.

Tunnistamaton oppimisvaikeus johtaa itsetunnon romahtamiseen. Työstä selviytymisestä ja ongelmien peittelystä tulee jokapäiväinen piina, joka vie kaikki voimat. Työn imua on vaikea tuntea ja työssä jaksamisesta on turha puhua.

Jo koulussa näille ihmisille oppimiskokemus on merkinnyt virheiden metsästystä, joka on saanut pelkäämään pienintäkin epäonnistumista. Opettajan leimakirves on heilunut ja tavallisesta pojasta tai tytöstä on tullut se luuseri, josta ei koskaan tule mitään.

Sama jatkuu työelämässä. Ihminen itsekin uskoo olevansa tyhmä ja taitamaton, vetäytyy kuoreensa ja yrittää jotenkin selvitä jokapäiväisistä tehtävistä. Uskallusta tavoitella uusia vaativampia työtehtäviä ei ole. Usein myös oma henkilökohtainen, työn ulkopuolinen elämä, kärsii ja ongelmat kasaantuvat.

Kyse on kuitenkin aivan normaaliälyisistä ihmisistä, joiden yhtenä ominaisuutena vain on jonkintasoinen oppimisvaikeus. Niin kuin jonkun toisen ominaisuutena on huono näkökyky tai huono kuulo.

Usein on vielä niin, että oppimisvaikeuksinen korvaa osaamisen puutteet tavallista paremmilla käytännön taidoilla. Vaikka käyttöohjeen lukeminen ei onnistukaan, koneen ”sielun” ymmärtäminen sen sijaan on huippuluokkaa.

Kyse on yhdenvertaisuudesta!

Tunnistamaton oppimisvaikeus on usein työssä etenemisen este, vaikka työn henkilökohtaistamisella ja mukauttamisella tämä olisi täysin mahdollista. Muuttuvassa työelämässä useimmat meistä joutuvat työuransa aikana vaihtamaan tehtäviä ja omaksumaan uusia asioita. Oppimisvaikeuksiselle tämä merkitsee muita useammin rattailta putoamista ja pitkäaikaistyöttömyyttä.

Olisikin kehitettävä sopivia menetelmiä oppimisvaikeuksien tunnistamiseen työpaikoilla. Niin työnantajien kuin luottamushenkilöidenkin kykyä tunnistaa ongelmia on lisättävä ja työpaikoilla on sovittava tarvittavista työnantajaa velvoittavista toimenpiteistä ja hankittavista apuvälineistä.

Tällä voidaan merkittävästi parantaa työviihtyvyyttä ja pidentää työuria. Samalla parannetaan myös oppimisvaikeuksisen työntekijän kaikinpuolista elämänhallintaa ja kuvaa omasta itsestä työyhteisön jäsenenä.

Oppimisvaikeuksien tunnistamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan uutta näkemystä paitsi työnantajilta myös ammattiliitoilta. Mitä merkitsee oppimisvaikeuksisten edunvalvonta, millä turvaamme ammattiliiton tuen myös heille?

Merja Lehmussaari, koulutusasiantuntija














Ei kommentteja: