Tuomo Alasoini kuvaa artikkelissaan ”Sovitaanko uusiksi? (Teoksessa Suoranta, Anu ja Anttila, Anu-Hanna: Yksin sovittu. Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka, 2010) työnantajan ja työntekijän välisen psykologisen sopimuksen muuttumista.
Työntekijän uskollisuutta ja lojaaliutta ei enää palkita kuten ennen. Työnantajien arvostuksen pohjan luovat nykypäivänä tehokkuus ja nopeus, minkä vaikutukset ulottuvat työntekijöiden välisiin suhteisiin saakka. Koska työntekijästä on tullut kertakäyttötuote, ovat myös työpaikat muodostuneet kilpakentiksi, joilla taistellaan sekä työtovereita että omia rajoja vastaan.
Äärimmäisyyksiin viedyn kilpailutuksen tuloksena on oireileva yhteiskunta ja eritoten oireilevat työmarkkinat. Osatyökykyiset muodostavat suuren ryhmän henkilöitä, joilla on tehokkuuden ja ahtaiden terveyskäsitysten vuoksi vaikeuksia päästä työmarkkinoille tai jatkaa työssä. Työkyvyttömyyseläkettä saa tuhansia työhön kykeneviä ja työhön haluavia ihmisiä. Tuhannet ovat myös ne ihmiset, joita tämä uhkaa.
Osatyökykyisten työllistämiseksi ja työkyvyttömyyden ennalta ehkäisemiseksi tarvitaan työnantajien ennakkoluulotonta asennetta ja joustavuutta. Työn muodostavat kuitenkin ennen kaikkea sen tekijät ja näin ollen yksittäisenkin työntekijän teoilla on väliä.
Työyhteisön asenteet ovat työnantajalle oleellisia hänen harkitessa osatyökykyisen työhönottoa tai työn mukauttamista – tosin liian usein kielteisin seurauksin. Ottaen huomioon Suomen ”menestyksekkään” sijoittumisen EU:n työpaikkakiusaamis-rankingissä, ei tämä ole ihme. Kateus, katkeruus ja pelko kilpailun vääristymisestä jylläävät työyhteisöissä.
Näyttää siis siltä, että uudenlaista psykologista sopimista ei tarvita ainoastaan työnantajien ja työntekijöiden välille. Sitä tarvitaan myös mitä suuremmissa määrin työntekijöiden välille. Työn ytimestä, työntekijöistä, alkaa matka kohti monimuotoisempaa, hyvinvoivaa ja ihmisen mittaista työelämää. Tue työssä jaksamista(si) – ole hyvä työtoveri!
Emilia Mikkonen, opiskelija (Political and Social Studies)
Emilia Mikkonen on työharjoittelussa SAK:n kehittämisosastolla
1 kommentti:
Mitenkäs toverit SAK:ssa näkevät etenkin palvelualoilla viimeaikoina kukkimaan alkaneen ajattelun: heti kun et enää kestä, niele, siedä ja jousta niin olet taakka joka heitetään pois?
Uudelleenkatselin taannoin SVT:n Dokument inifrån -sarjassa julkaistun Generation utanför -dokumentin. Tästä ajatus, sillä vaikka monet esiinotetut ilmiöt olivat vain ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksiin taustoitettavissa, eivät kaikki olleet sitä kuitenkaan.
Kuinka on mahdollista, että samaan aikaan yksi työnantaja potkii mielivaltaisesti, jäädyttää ja muuten kannustaa ulos työyhteisöstä, mutta silti on jatkuvasti etsimässä uutta työvoimaa? Pelkkää virherekrytointiako vuodet läpeensä?
Oma näkemykseni ilmiön syystä on useimpien ihmistenvälisten sosiaalisten sopimusten irtisanominen. Se, että tässä ajassa olemme kaikki pelkkiä voitontavoittelun välikappaleita.
Että mitä vain voi tehdä, firma maksaa sakot ja sen joitakin kymmeniä tuhansia mitä hyvitykset, korvaukset ja kulut yhteensä tekevätkään. Sanotaan kysyttäessä, että emme myönnä mitään ja väännetään pepsodent-hymyä.
Työväenliikkeen lehdistön ja tutkimuksen suurin ansio edellisen sadan vuoden ajalta oli kyky purkaa yhteiskunnan ilmiöitä, jottei niistä muodostu itsestäänselvyyksiä ja vahingollisia myyttejä. Vaan entäs sata vuotta tästä eteenpäin?
Lähetä kommentti