Luokkarajoilla

YLE uutisoi  viime sunnuntaina Suomeen syntyneen yrittäjien köyhälistön.

Tilastokeskuksen mukaan joka viides yksinyrittäjä jää tuloissa köyhyysrajalle tai sen alapuolelle. Yksinyrittäjien määrä on noin 160 000, joista siis runsaat 30 000 on köyhiä. Yksinyrittäjät taas, jotka niukasti ylittävät köyhyysrajan vertautunevat lähinnä matalapalkka-asemaisiin. Yritetäänpä ymmärtää mistä, tai kenestä, on kysymys.

Arkiymmärryksellä yrittäjä on henkilö, joka yksin tai yhdessä havaitsee mahdollisuuden ja organisoi liiketoimintaa. Yrittäjä kantaa riskin ja pyrkii tekemään liiketoiminnallaan voittoa. Voisi siis päätellä, että yrittäjien köyhälistön tapauksessa liiketoiminnan organisointi mättää, kun rahaa ei riitä edes elämiseen. Ja todellakin mättää, kun liiketoimintavoitosta ei ole tietoakaan.

Mutta yhteiskuntapoliittisella katseella voi päätellä toisinkin. Jospa vika ei ole toimeentuloa hankkivassa ihmisessä, vaan työn teettämisen tavassa ja luokittelukategorioissa. Jospa tällä ryhmällä onkin jäänyt välistä yrittäjyyden kuuluvan bisnesidean keksiminen ja yksinyrittäjänä työllistymisen tapaan on päädytty konsanaan toista kautta, ja vailla voitontavoitteluaatosta.

Ehkäpä nämä köyhät yksinyrittäjät eivät olekaan aitoja yrittäjiä, vaan jotain muuta, jotakin jota voi lähestyä itsensä työllistäjä -määritelmällä. Kenties merkittäviltä osin kyse on työn teettämisen tavan muutoksesta, jossa vähän tarkemmalla katseella voi tunnistaa työn ja sen tekijän halventamisen. Homma halpenee kun työ teetetään työsuhteen ulkopuolella. Tällöin työn teettäjä välttää työnantajamaksut ja -vastuut.

Reittejä päätyä harjoittamaan taloudellista toimintaa omaan laskuun ja omalla vastuulla itsensä työllistämisen muodoissa pukkaa monesta suunnasta: esimerkiksi Työ- ja elinkeinotoimiston Mol.fi avoimet työpaikat – osion kautta päädytään myymään, hyllyttämään, kuljettamaan, huoltamaan, hoivaamaan ja rakentamaan omaan laskuun. Toinen keskeinen tapa päätyä tähän rooliin on tehtävien ulkoistamisessa liukua palkkatyöstä työllistämään itsensä – jos nimittäin mielii jatkaa samoissa hommissa.

Itsensä työllistäjät eivät ole tilastokategoria, mutta toimeentulon tapa se nykyään on. Tilastoissa ollaan joko palkansaajia tai yrittäjiä, tai sitten ei tilastoiduta laisinkaan. Monet merkit viittaavat siihen, että eri syistä luokkarajat paukkuvat. Tilastokategorioissa on tarkistamisen varaa muun muassa siksi, että yksinyrittäjänä itsensä työllistäminen tuottaa tällä haavaa sosiaalisia riskejä. Työ tässä muodossa pakenee työehtosopimisella sovituista ehdoista ja sosiaaliturvalainsäädännön logiikasta päätymättä kuitenkaan yrittäjäturvaan.

Merja Kinnunen (Luokiteltu sukupuoli, 2001 Vastapaino) on tuonut esiin, että erilaisilla luokituksilla ja tilastoilla ei pelkästään kirjata olemassa olevaa tilannetta, vaan niillä osallistutaan olevien olojen legitimoitiin. Onneksi luokitukset ja merkitykset eivät vietä omaa, yhteiskunnallisista oloista irrallista elämäänsä, niitä voi ja kannattaa muuttaa esimerkiksi silloin kuin kansalaisten yhdenvertaisuus joutuu uhatuksi työn teettämisen tavan muutoksessa. Valistuneella arvauksella itsensä työllistämisen tavassa itse työ ei useinkaan ole muuttunut, ja paikka palkansaajan rinnalla ja kanssa olisi monin tavoin yrittäjyyttä luontevampi. Niin tilastoissa, ammattiyhdistysliikkeessä kuin työelämässä.

Anu Suoranta, hankekoordinaattori