Sivut

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Onnistunut lakko kolmen prosentin järjestäytymisasteella

Suomessa ay-liike on tottunut joukkovoimaan. Yli 70 prosentin järjestäytymisasteella on helppo pullistella.
Ulkomaiset referenssit on asiassa jos toisessakin totuttu hakemaan Pohjoismaista, joissa on samankaltainen korkean järjestäytymisasteen perinne. Toisinaan katse kannattaa suunnata muuallekin.


Hollantilainen professori Nol Groot kertoi torstaina mielenkiintoisen tarinan siivoojien lakosta. Tänä keväänä siivojien liitto FMV kävi ensimmäisen onnistuneen työtaistelunsa.

Onnistumisessa varsin yllättävää on se, että Hollannissa vain 3-4 prosenttia siivousalalla työskentelevistä kuuluu liittoon. Suuri osa työntekijöistä on osa-aikaisia. Tästä huolimatta lakon seurauksena siivoojien palkat nousivat, työolot kohentuivat ja työnantajien kunnioitus siivoojia kohtaan kasvoi. Miten tämä onnistui?


Onnistumisen avain oli, että ihmiset organisoituivat itse ajamaan asioitaan. Liitto ei ollut alun perin edes suunnittelut koko lakkoa. He vain kiersivät kentällä puhumassa ihmisten kanssa ja he onnistuivat sytyttämään ihmisissä uskon siihen, että asioihin voidaan vaikuttaa.


Tyypillistä oli se, että liitto ei juuri kontrolloinut liikettä ylhäältä päin ja johtajat osallistuivat toimintaan paikallisesti ihmisten kanssa.


Hollannissa järjestäytymisaste on 25 prosenttia, mikä on normaalia keski-eurooppalaista tasoa. Groot kertoi, ettæ Hollannin ay-liike on tietoisesti omaksunut toimintatapoja USA:n, Englannin ja Australian ay-liikkeiltä.


Professori Groot puhui Norjan LO:n järjestämässä työelämän tutkimuskonferenssissa. Kollegani Juhan kanssa olemme täällä kaksipäiväisellä seikkailulla Sørmarkan kurssikeskuksessa.


Konferenssin englanninkielinen ohjelmisto on luvattua suppeampi ja lentokentältä lähtenyt bussikyyti piti yhyttää tilataksilla moottoritieltä, koska emme monien muiden tavoin löytäneet bussia lentokentän parkkipaikan uumenista ajoissa. Mutta ei se mitään, ruuat täällä norskien kurssikeskuksessa ovat oikein maittavia ja harjaantuupahan pohjoismaisten kielten taito tässä samalla.

Linnea Alho, tutkija


Norjalaiset ovat keihäänheittäjäkansaa, kuten kuvasta näkyy.

3 kommenttia:

Seppo Kinnunen kirjoitti...

Kysymys kuuluu, miten liitto onnistui saamaan hyvän lopputuleman, jos lakko ja sen lopettaminen ei ollut liiton kontrollissa?

Linnea Alho kirjoitti...

Tämä on hyvä kysymys. Hollannin tapahtumia pitäisikin selvittää tarkemmin. Nol Groot sanoi, että siitä löytyy paljon materiaalia, koska se kiinnosti yleisöä Hollannissa laajasti.
Tarina FMV:n toiminnasta on kuitenkin kiinnostava, sillä SAK:ssa hahmotellaan sitä, millainen ay-liike meillä on vuonna 2025 ja millaisia toimintatapoja voisimme ottaa käyttöön.

Pekka Ristelä kirjoitti...

Hollannin siivoojalakko oli tosiaan mielenkiintoinen. Siitä raportoitiin englanniksi blogissa http://unionrenewal.blogspot.com/ . Hakusanalla "cleaners" löytää kätevästi aihetta koskevat jutut.

Kiinnostavaa ja ehkä juuri sitä englanninkielisistä maista opittua on ainakin taitava julkisuuden hyödyntäminen osana lakkostrategiaa.