Yksin sovittu

Millä keinoilla voitaisiin rakentaa yhdenvertainen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja turvallinen työelämä tilanteessa, jossa tulopoliittinen sopiminen on liukumassa menneisyyteen?


Tätä pohditaan Anu Suorannan ja Anu- Hanna Anttilan toimittamassa teoksessa

Yksin sovittu
Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka (Vastapaino, 2010)

Työmarkkinoiden osapuolet ovat ottaneet mittaa toisistaan viime vuosikymmenet globalisoituneessa ympäristössä. Tästä kamppailusta johtuvien, uudenlaisten työelämää ja sosiaaliturvaa koskevien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan paitsi tutkittua tietoa ja työelämän tietotaitoa, myös vankkaa tahtoa.

Kirjoittajat kartoittavat uudistuneita työn teettämisen ja tekemisen tapoja sekä määrittelevät uudelleen ammattiyhdistysliikkeen edustajien ja työnantajien vakiintuneita käytäntöjä.

Teoksen kirjoittajat:

Tuomo Alasoini, DI, VTT, sosiologian dosentti. Työskentelee Tekesissä teknologiajohtajana työelämän tutkimuksen ja kehittämisen tehtävissä. Kotoisin Karinaisista. Syntynyt vuonna 1958. ”Hyvä työ on hyvinvoinnin lähde.”

Anu-Hanna Anttila, VTT, sosiologian dosentti. Työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2009−2011) Turun yliopistossa. Kotoisin Karhulasta. Syntynyt vuonna 1965. ”Tutkijan velvollisuutena on olla heikomman puolella − ja uskaltaa sanoa se myös ääneen.”

Nikolas Elomaa, OTK. Työskentelee SAK:ssa edunvalvontajohtajana. Kotoisin Hyvinkäältä. Syntynyt vuonna 1968. ”It’s a long way to the top if you wanna rock’n’roll.”

Tapio Huttula, FT. Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n puheenjohtajana (2005−2011). Kotoisin Alajärveltä. Syntynyt vuonna 1963. ”Ammattiliitto täyttää tehtäväänsä eli palvelee jäsentään vain, jos se uudistuu ja katsoo tulevaisuuteen.”

Raija Julkunen, YTT, dosentti, yhteiskuntapolitiikan lehtori emerita Jyväskylän yliopistossa. Syntynyt vuonna 1944 Varkaudessa tehtaan varjoon ja valoon. ”Kirjoittamalla maailma ymmärrettäväksi ja muutettavaksi.”

Kaija Kallinen, YTM. Työskennellyt SAK:ssa sosiaalipoliittisena asiantuntijana vuodesta 1980. Syntynyt vuonna 1950 Pohjaslahdella, joka nykyisin on osa Mänttä-Vilppulaa. ”Oikeudenmukaisiin ratkaisuihin tarvitaan tietoa, järkeä ja tunnetta.”

Pauli Kettunen, VTT, poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa. Syntynyt Säyneisen Losomäellä vuonna 1953. ”Että mitenkä? On hyvä kyseenalaistaa.”

Anne Kovalainen, KTT. Työskentelee akatemiaprofessorina Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Syntynyt vuonna 1960.

Lauri Lyly, SAK:n puheenjohtaja. Syntynyt vuonna 1953 Seinäjoella. ”Sopimisella Suomi on jatkossakin kilpailukykyinen”.

Tuire Santamäki-Vuori, KTT, kansantaloustieteen dosentti, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja. Kotoisin Hyvinkäältä. Syntynyt vuonna 1952. ”Hyvinvointipalvelujen tekijöiden, arjen ammattilaisten työ ansaitsee tulla paremmin näkyväksi ja arvostetuksi.”

Ann Selin, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n puheenjohtaja vuodesta 2002 alkaen. Kotoisin Helsingistä. Syntynyt vuonna 1960. ”Perusturvallisuus työssä, sen kaikissa merkityksissä, kuuluu jokaiselle.”

Anu Suoranta, VTT, hankekoordinaattori, SAK. Työskentelee Työelämän kehittämisen osastolla (2010−2012). Kotoisin Turusta. Syntynyt vuonna 1966. ”Ajantajuinen edunvalvonta tarvitsee yhteiskuntarelevanttien argumenttien rakentamiseen tutkijoita ja tutkimustietoa.”

Kirja viikon tietokirjana, katso yle areena

http://areena.yle.fi/haku//uusimmat/hakusana/yksin+sovittu

 Lisätty linkki  4.1.2011

Nuoret tyhjän päällä

Serkkuni poika pääsi keväällä koulusta yhdeksänneltä luokalta ja perheellä riitti jännitystä, miten pojan jatkossa käy. Koulu ei kundille maistunut ja englantia lukuun ottamatta arvosanat olivat sieltä asteikon alapäästä.

Niinhän siinä sitten kävi, ettei mikään oppilaitos kelpuuttanut häntä opiskelijaksi. Nettisurffailu ja Playstationin pelit ovat nuoren miehen eväät elämään, tältä ainakin vaikuttaa.

Vanhemmat ovat huolissaan, sillä poika pitäisi saada johonkin kouluun tai vähintäänkin töihin, mutta kun kukaan ei huoli. Poika itse on ihmeissään, kun tuntuu olevan kuin hukkapala rakennustyömaalla.

Yhteiskunnan normipaineet ovat voimistuneet siten, että kaikkien nuorten odotetaan hakeutuvan aktiivisesti koulutukseen, vaikkei koulutuspaikkoja olisikaan tarjolla. Opiskeluaikoja halutaan lyhentää ja sitä kautta paineistaa opiskeluja, jotta siirtymä työmarkkinoille tapahtuisi nopeammin.

Työttömiksi jääneiden odotetaan hakeutuvan nopeasti takaisin töihin ja varttuneiden odotetaan pysyvän työelämässä niin pitkään kuin heidän terveydentilansa ja työkuntonsa vain suinkin antaa myöden. Ihmisille asetetaan lisää vastuuta myös sellaisista asioista, jotka ovat heistä riippumattomia.

Milloin aloimme luistaa yhteisvastuusta ja siirtyä yksilöiden syyllistämiseen? Huonosta koulumenestyksestä syytetään oppilasta, työttömyydestä työntekijää, terveyden horjumisesta huonoja elintapoja jne.

Totta kai ihmisillä on vastuu itsestään ja valinnoistaan, mutta jos et kelpaa niin sitten et. Tai jos sinusta riippumatta tapahtuu ikäviä asioita, tai jopa henkilökohtainen tragedia, niin eikö silloin pitäisi olla myös kollektiivista vastuuta ja välittämistä heikompiosaisista?

Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on valtavan korkealla tasolla; noin joka neljäs työmarkkinoilla olevista nuorista on työtön eli ilman koulutus- tai työpaikkaa. Samaan aikaan ikäihmisiä vaaditaan työskentelemään pidempään vaikka paikat olisivat kuluneet ja olo kaikkensa antanut.

Tasan eivät käy onnen lahjat, eivätkä muutkaan resurssit. Onko tässä mitään järkeä, onko Suomella tähän varaa?

Juha Antila, tutkimus- ja työaika-asiantuntija

Miten käy Ruotsin vaaleissa?

Viimeisimmät kannatusmittaukset lupaavat  sunnuntaina 19.9. käytävissä Ruotsin valtiopäivävaaleissa voittoa hallituspuolueiden porvaririntamalle, allianssille, jolle povataan 49,8 prosenttia äänistä.
Oppositiossa oleville punavihreille on ennustettu vajaata 41 prosenttia äänistä.

Ruotsin LO on kampanjoinut vahvasti punavihreän opposition puolesta. LO vaatii parannuksia mm. nykyisen hallituksen tekemiin työttömyys- ja sairausturvan heikennyksiin sekä selkeitä toimia nuorisotyöttömyyden korjaamiseksi.

LO:n puheenjohtaja Wanja Lunby-Wedin on todennut pitävänsä tärkeänä myös punavihreiden esityksiä työlainsäädännön parantamisesta työehtojen ja palkkojen turvaamiseksi.  Nykyisin 50 prosenttia LO-laisista naisista työskentelee osa-aikaisena ja lähes joka toisella nuorella on määräaikainen työsopimus, Lundby-Wedin huomauttaa.

Ruotsin vaalitilannetta voi seurata eri kielillä esimerkiksi Sveriges Radion nettisivuilta.

Christina Karlsson, tietoasiantuntija

Miten päin ruuvi puristuu?

Tanskassa työnantajajärjestöt pakottivat 1800-luvun lopussa käsityöläisten vahvat ammattiliitot laajoilla työsuluilla ja työsulkujen uhilla ensin paikallisiin ja sitten valtakunnallisiin työehtosopimuksiin. Miksi moinen hinku työehtosopimuksiin oli juuri työnantajilla?

Työnantajat halusivat sopimuksia, sillä ammattiosastot olivat kehittäneet kiertoruuvitoimintatavan (omgangsskruen), joka pani työnantajat ahtaalle. Ammattiosasto puristi yhdeltä työnantajalta kerrallaan lakkouhkalla tai lakolla paremmat työehdot.

Kun työnantaja antoi periksi, siirtyi paine seuraavaan työnantajaan. Sen oli nostettava palkkoja, koska ensimmäisen kiertoruuvipuristuksen vuoksi sen palkat olivat jääneet naapurista jälkeen. Tällä kertaa korotus tuli vähän myöhemmin  ja sen oli oltava vähän suurempi. Koko kaupungin kierrettyään ammattiosasto aloitti alusta, sillä ensimmäisenä kiertoruuviin joutuneen työnantajan palkat olivat jo jääneet jälkeen.

Tämän joustavasti tapahtuvan paikallisen sopimisen ja luovan osalakkotaktiikan torjuakseen työnantajat kokosivat rivinsä.

Työsuluilla työnantajat saivat ammattiosastot taipumaan kaikkia työnantajia koskeviin samaan aikaan alkaviin ja päättyviin työehtosopimuksiin. Työehtosopimukset olivat Tanskassa työnantajien keino lopettaa käsityöläisammattiosastojen kiertoruuvi, joka puristi työehtoja koko ajan paremmiksi.

Suomessa työnantajajärjestöt ajavat paikallisen sopimustoiminnan lisäämistä. Perustuuko tämä strategia siihen, että uskotaan, että työnantajat pystyvät globaalissa maailmassa samaan temppuun kuin käsityöläiset 1800-luvun Tanskassa.

Tapio Bergholm erikoistutkija

Ankkurit ylös - hiiohoi!

Elinkeinoelämän keskusliitto se jaksaa samaan aikaan kantaa ja karttaa vastuuta. Toisaalta se ei halua olla sopijaosapuolena palkankorotusasioissa, mutta se haluaa estää toisia tekemästä sopimuksia omista lähtökohdistaan käsin.

 Eipä ole pitkä aika siitä, kun EK nimenomaan vaati jokaiselle alalle palkankorotuksia alansa taloudellisen tilan huomioivista lähtökohdista. Näin sitä mieli muuttuu.

Lauri Lyly esitti palkansaajille yhteistä minimikorotusta. EK esittää yleistä maksimikorotusta. Kuitenkin liitot käyvät neuvottelut, eikä virallista raamia ole edes olemassa.

Olisiko järkevintä lopettaa tämä hippaleikki ja aloittaa vastuulliset korotuskeskustelut keskusjärjestöjen välillä? Tämän jälkeen sopiminen siirtyisi liittotasolle ja sen jälkeen tarvittaessa yritystasolle. Homma olisi silloin selkeää ja vastuullista.

Juha Antila, tutkimus- ja työaika-asiantuntija 

Siivittäisivätkö tohtorinhatut vasemmiston uuteen nousuun?

Professori Maria Lähteenmäki pohtii akateemisen eliitin katoamista poliittisesta työväenliikkeestä.

Johtuuko työväenpuolueiden alamäki siitä, että ne ovat jumittuneet keskiluokkaisia arvoja korostavan ei-innovatiivisen maisterimafian johdettavaksi, kysyy Lähteenmäki provosoivasti tuoreessa artikkelissaan ”Akateeminen eliitti pakenee työväenliikkeestä”.

Työväenliike on ollut yhteiskunnan vähempiosaisten joukkoliike, jonka johdossa on ollut sen historian saatossa useita oppineita kuten N.R. af Ursin, Edward Gylling tai Väinö Voionmaa. Nyt ei näy joukkoja takana eikä eliittiä edessä. Mistä siis löytyisi joukkovoima ja muutosvoima?

Lähteenmäen mukaan molemmat ovat nyt hukassa, koska puolueissa ei ole riittävästi ajattelijoita, jotka pystyisivät määrittämään työväenpuolueiden kohderyhmän nyky-yhteiskunnassa. Viestit sinkoilevat sinne tänne ilman päämäärää.

Nykyisen tohtoritehtailun vallitessa voidaan kysyä perustellusti, kertooko yksinomaan tohtorinhattu mitään ihmisen innovatiivisuudesta tai muista henkisistä kyvyistä.

Mielestäni Lähteenmäki on kuitenkin oikeilla jäljillä. Tieteellinen ajattelu ja tapa rakentaa argumentteja ovat tärkeitä missä tahansa liikkeessä, joka pyrkii yhteiskunnan muuttamiseen. Tieteellisen lähestymistavan avulla voidaan ennakoida ja perustella asioita, joita ei vielä ole, mutta olisi mahdollista olla. Lähteenmäki ei anna lopullista vastausta siihen, onko akateeminen eliitti itse lähtenyt lätkimään poliittisesta työväenliikkeestä vai onko heidät savustettu ulos.

Kysymys ”eliitin” roolista työväenliikkeessä ja se, kuka kuuluu työväenluokkaan, ovat vaikeita paloja. Suomessa on vaikeaa käydä keskustelua, joka liippaa yhteiskunnallista luokka-asemaa läheltäkään. Ehkä sen vuoksi on helppo uskoa, että olemme kaikki yhtä suurta keskiluokkaa ja potentiaalisia menestyjiä.

Miten sitten ”tohtorit” voisivat tässä auttaa? Tuskin kukaan kaipaa silinteripäitä osoittamaan sormella: ”SINÄ kuulut työväenluokkaan”. Uskon kuitenkin, että jos yhteiskunnalliset valtasuhteet kyettäisiin problematisoimaan uskottavasti, uusi kohderyhmäkin voisi löytyä ikään kuin sivutuotteena.

Maria Lähteenmäen artikkeli on julkaistu kirjassa Pitkänsillan tuolla puolen… Puheenvuoroja työväenliikkeen historiasta, tilasta ja tulevaisuudesta (toimittaneet Maria Lähteenmäki ja Anu Suoranta, Työväen Arkiston julkaisuja no.5).

Linnea Alho, tutkija

Saksan talousasiantuntijoiden vai Kiviniemen opein palkkaneuvotteluihin?

Pääministeri Mari Kiviniemi on ottanut kantaa käynnissä oleviin palkkaneuvotteluihin. Hänen kannanottonsa on tuttua päättäjäpuhetta, kuin muinaisten dinosaurusten ääntelyä. Työläiset ja ammattiyhdistysliike joutuvat pääministerin mukaan valitsemaan työllisyyden parantumisen ja palkankorotusten välillä. Tämä on tuttu virsi, jonka EK:n edustajat ja esimerkiksi Bror Wahlroos esittävät aina palkkaneuvotteluja ennen ja usein niiden jälkeen.

Palkkamalttinäkökulma soveltui ehkä kauppataseeltaan jatkuvasti alijäämäisen vientivetoisen kansatalouden oloihin, mutta Suomi on ollut jo pitkään Saksan tavoin vahvasti kauppataseeltaan ylijäämäinen. Ehkä palkkaoppeja kannattaisi hakea tämän päivän Saksasta eikä vain menneisyydestä. Sielläkin tuottavuus ja pääomatulot ovat viime vuosina kasvaneet ripeästi.

Saksan valtiolle neuvoja antaviin talousviisaisiin (Sachverständigenrat zur Begutachtung der gesamtwirtschaftlichen Entwicklung, SVR) kuuluvan Peter Bofinger toteaa, että Saksan kansantalous kaipaa reiluja palkankorotuksia. Hänen mielestään palkkojen tulisi nousta vähintään kolme prosenttia. Hän korostaa, ettei Saksassa ole mitään oikeutusta edellisinä vuosina vallinneen palkkamaltin jatkamiselle. (”Für die ausgeprägte Lohnzurückhaltung der letzten Jahre gab es keine Rechtfertigung.”)

Bofingerin perusteena on se, että Saksan dynaamisena kansataloutena on nostettava palkkojaan, jotta talousvaikeuksissa olevat eteläeurooppalaiset maat voisivat tyytymällä pienempiin palkankorotuksiin saada kilpailukykynsä takaisin. Professori Peter Bofingerin ja muiden saksalaisten asiantuntijoiden näkemyksiin palkkamaltista, palkankorotuksista, talouskasvusta ja inflaatiosta voi tutustua myös näiden linkkien kautta:

http://www.rp-online.de/public/druckversion/aktuelles/wirtschaft/news/888712

http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/0,1518,druck-709593,00.html

Laskeeko siis pääministeri Kiviniemi Suomen EU:n kriisitalouksien joukkoon vai niiden kansantalouksien ryhmään, joiden koko euroalueen vakauden ja talouskasvun turvaamiseksi tulisi pyrkiä kohtuullisen suuriin palkankorotuksiin?

Tapio Bergholm, erikoistutkija