Kävin viime viikolla Pietarissa tutustumassa suomalaisten yritysten toimintaan siellä. Samalla sain hyvän pikakatsauksen Venäjän nykytilasta talous- ja työmarkkina-asioissa. Edellisen kerran kävin Pietarissa vuonna 1994.
Näin äkkiseltään silmäillen kaupunki oli pistetty keskustassa hyvään turistikuntoon. Ruuhkat olivat kyllä aivan käsittämättömät ja kadun ylityksissä sai olla tarkkana, ettei tullut Lexusten, Audien ja Mersujen keilaamaksi.
Vaurastuminen näkyi selvästi ja niin näkyi eriarvoistuminenkin ja köyhyys. Junan ikkunasta näkyi, kuinka heti Suomen rajan takana oli köyhyyttä ja kurjuutta. Tasan ei käy onnen lahjat, eikä kyllä varallisuuskaan.
Suomen ja Venäjän raja on edelleen yksi maailman suurimmista elintasorajoista. Pietarissa keskipalkka on noin 830 euroa ja Pietarin ulkopuolella se on 30-40% vähemmän. Nimellispalkat nousevat kyllä vauhdilla, toistakymmentä prosenttia vuodessa ja vaikka inflaatiokin on likipitäen kaksinkertainen Suomeen verrattuna, reaalipalkat nousevat selvästi. Suomen keskipalkka kokopäivätyöstä pyörii 3000 euron lähistöllä. Ero on huima. Palkan sivukuluissa ei ole suurta prosentuaalista eroa.
Äkkiseltään voisi ajatella, että taloudellisessa mielessä ”ne jyrää meitin”. Noilla palkoillahan kaikki mahdollinen työ varmaankin siirtyy Karjalaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, eikä tule käymään.
Työn hinta ei kerro mitään muuta kuin työn hinnan. Erään Pietarissa toimivan suomalaisen yrityksen johtaja totesikin, että jos heidän yrityksensä olisi Suomessa, niin 200 työntekijää hoitaisi talon työt. Jos heillä olisi venäläinen johto, talossa pitäisi olla 500 työntekijää. Tällä jakokaavalla suomalainen johto ja suomalainen henkilökunta olisi 2,5 kertaa tuottavampi kuin vastaava venäläinen. Sattumoisin tuo Pietarin ja Suomen välinen keskipalkkojen ero kyseisellä alalla on suunnilleen juuri 2,5 kertainen.
Työn tuottavuuden kehittäminen on tärkeää, jotta voimme jatkossakin säilyttää työpaikat. Tätä on kuitenkin tehtävä siten, että henkilöstön työkyky, työhalu ja työura voivat kehittyä myönteisesti.
Parhaiten tämä onnistuu, jos henkilöstö otetaan mahdollisimman laajasti mukaan kehittämään työyhteisön toimintaa. Useimmiten tämä ei maksa mitään. Edellytykset ovat olemassa ja ovat aina olleet. Fiksut työpaikat ovat niitä käyttäneet ja käyttävät tulevaisuudessakin. Miten saisimme näitä fiksuja työyhteisöjä lisää?
Juha Antila, kehittämispäällikkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti