Suurin osa palkansaajista ei ole havainnut työnsä mielekkyydessä mitään muutosta viime aikoina, ei parempaan eikä huonompaan. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemista työolobarometreista ilmenee, että palkansaajissa on enemmän niitä, jotka kokevat työn mielekkyyden vähentyneen kuin lisääntyneen. On pääteltävissä, että kansallisella tasolla työn tekemisen mielekkyys ei kehity suotuisasti.
Tähän voi heti esittää kaksi selitystä: 1) Kysymyksessä on luonnonlain kaltainen asia, eli on luonnollista ja siten hyväksyttävää, että vain harva kokee kyseisen asian muuttuvan hyvään suuntaan. 2) Asiat ovat niin hyvällä tolalla, että ei ole enää varaa parantaa.
Molemmat selitykset ovat kuitenkin virheellisiä.
Vuosituhanteen vaihteen molemmin puolin tein työelämätutkimusta yhdessä Pekka Ylöstalon kanssa Baltian maissa. Oli yllättävää, että monista vakavistakin ongelmista huolimatta noissa maissa oli enemmän työntekijöitä, jotka kokivat työn mielekkyydessä positiivista kuin negatiivista muutosta.
Kysymyksessä ei siis ole välttämättömyys, maiden väliset erot osoittavat sen. Entä onko Suomen työelämä sitten niin hyvä, että ei yksinkertaisesti ole varaa parantaa? Baltian maihin verrattuna Suomen työelämän voi sanoa olevan kokonaisuutena katsoen varsin hyvällä tolalla.
Baltian maiden positiiviset mielekkyyskokemukset johtuivat ainakin osittain maiden ’eteenpäinmenosta’. Ne saavuttavat vähitellen Suomea. Näin ollen olisikin kiinnostavaa seurata, miten niiden työelämän laadulliset asiat muuttuvat tässä prosessissa ajan mittaan. Alkaako työn mielekkyys jossain vaiheessa kadota, kun maa saavuttaa jonkun tietyn tason?
Monien työtyytyväisyysmittausten mukaan työssäkäyvät Suomessa ovat kohtuullisen tyytyväisiä töihinsä. Työelämän tutkijat ovat kuitenkin sangen yksimielisiä siitä, että kyseessä on pikemminkin vallitsevan tilanteen hyväksyminen ja ehkä siihen alistuminen, kuin varsinainen tyytyväisyys. Eräs tunnettu työelämän tutkija kertoi havahtuneensa asiaan luettuaan läpi vastauslomakkeita. Joku työhönsä tyytyväinen oli kirjoittanut lomakkeen marginaaliin lyhyen, mutta paljon puhuvan viestin: ”on pakko olla”.
On selvää, ettei Suomen työelämä ole mikään onnela. Sen lisäksi, että työssä ei monesti tunnu olevan mieltä ja sitä myöten työhalut ovat monelta kadonneet, työssäkäyvät ihmiset Suomessa ovat varsin stressaantuneita ja monet haluavat varhain jättää koko työelämän.
Jo pelkästään näillä indikaattoreilla mitattuna asiat eivät ole meillä erityisen hyvin. Kehittämisen varaa on paljon. Demografisista syistä johtuen liian varhainen eläköityminen tulee olemaan kansallinen, jos ei nyt kuitenkaan katastrofi, niin ainakin jonkinlainen tragedia.
Mahdolliset eläkelakimuutokset eivät auta eläkeiän nostamisessa, jos ihmiset yksinkertaisesti eivät jaksa käydä töissä yhtään kauemmin kuin on välttämätöntä. Mikä siis avuksi? Onko olemassa mitään keinoja tilanteen korjaamiseksi tai edes sen lieventämiseksi? Nähdäkseni on.
Työn organisoinnilla ja työpaikan toimintatavoilla on valtavan suuri vaikutus sellaisiin asioihin, kuten työn mielekkyyden kokeminen ja arkipäivän innovatiivisuuden esiintyminen työpaikalla. Nämä asiat myös linkittyvät toisiinsa. Mikäli työntekijöille on annettu vaikutusmahdollisuuksia ja vastuuta omasta työstään, he myös kokevat muita useammin työn tekemisen mielekkyyden lisääntyvän ja työhalujen paranevan.
Mikä tärkeintä, tällaisissa työorganisaatioissa myös vanhimmassa ikäryhmässä on enemmän niitä, jotka kokevat työn mielekkyyden kehittyvän hyvään kuin huonoon suuntaan. On aivan selvää, että jos työ koetaan kiinnostavaksi, niin kaipuu pois työelämästä on astetta lievempi kuin silloin, jos työssä ei nähdä mitään mieltä.
Mikäli työhalut vähenevät vuosi vuodelta, ihminen alkaa eläkeiän häämöttäessä jossain horisontissa keskittyä vain tilanteensa suojelemiseen ja muutosten vastustamiseen laskiessa samalla aamukamman lailla jäljellä olevia päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Tällöin on aloitteellisuus ja ”tekemisen meininki” kaukana.
Mikäli työn organisointi ja muut työympäristöasiat ovat hyvällä tolalla, syntyy pieniä arkipäivän innovaatioita kuin itsestään eli luontaisesti ja pakottamatta. Tällä taas vahvistetaan myönteistä kehää sekä organisaation toiminnassa että yksilöiden kokemusmaailmassa, eli yleisesti ottaen ”tekemisen meininki” ja työnteon mielekkyys lisääntyvät.
Juha Antila, vt.kehittämispäällikkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti