Pikkupomoksi edenneellä ystävälläni oli tapana määräyksiä antaessaan sanoa. Äänensävyssä ei ollut hiventäkään neuvotteluhaluun viittaavaa. Päinvastoin.
Yksipuolinen ”sopiminen” ei ole tämän päivän työelämässäkään tuntematonta. Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan joka 20. palkansaajan palkoista ja työajoista määrää yksipuolisesti työnantaja.
Tämä ei kuitenkaan ole onneksi koko totuus. Vaikka sopimusjärjestelmän on väitetty olevan jäykkä, työpaikkatasolla kuva on toisenlainen ja kirjo tuntuu jatkuvasti saavan uusia sävyjä.
Viime aikoina esillä on ollut paikallinen sopiminen. Sellaisiksi kutsutaan hyvin monenlaisia käytäntöjä. Yksi puhuu yt-lain neuvotteluvelvoitteesta, toinen epämuodollisesta porukalla sopimisesta, jota on harrastettu iät ja ajat. ”Jotta hommat saadaan hoidetuksi”.
Yksi syy epämääräisyyteen on se, että työlainsäädännöstä ei juuri löydy erityisesti tällaista sopimustapaa koskevia säädöksiä.
Suppeassa mielessä paikallisella sopimisella voidaan tarkoittaa valtakunnallisten työehtosopimusten sallimaa tai edellyttämään sopimista. Kirjataan esimerkiksi, että ”paikallisesti voidaan sopia toisin”.
Eri työehtosopimuksissa tällaisten kirjausten määrä ja sisältö vaihtelee erittäin paljon. Työolobarometrin mukaan vuonna 2010 palkansaajista noin 15 prosenttia oli tällaisten paikallisten sopimusten piirissä. Edelleen noin puolet noudatti pelkästään valtakunnallisia sopimuksia ilman paikallisia osia.
Luottamusmiesjärjestelmä on paikallisessa sopimisessa keskeisessä asemassa. Sopijaosapuolina ovat työnantajan edustaja ja henkilöstöryhmää edustava luottamusmies. Asia ei ole kuitenkaan näin selkeä.
Vain noin 60 prosentilla kaikista palkansaajista on ammattijärjestön luottamusmies. Näiden lisäksi joillakin työpaikoilla on valittu henkilöstön edustaja tai luottamushenkilö, jolla ei ole ay-kytkentää. Enemmistöllä pienillä työpaikoilla työskentelevistä ei ole ay-luottamusmiestä. Silti valtaosa niistä on yleissitovien sopimusten piirissä.
Entistä osaavammat palkansaajat haluavat olla vaikuttamassa omaa työtä koskevien asioiden lisäksi myös niihin ehtoihin, joiden puitteissa työtä tehdään. Avoimuutta ja yhteistyötä vaaditaan. Siellä, missä asiat ovat kunnossa, myös paikallisiin sopimuksiin suhtaudutaan työolobarometrin mukaan hyvin myönteisesti.
Ei tarvitse olla kovinkaan hyvä ennustaja, jos sanoo paikallisen sopimisen tuovan mukanaan ongelmia. Tullaan kysymään millä oikeudella jotkut ovat sopineet asioista muiden puolesta. Jos sopimukseen ei ole päästy, tullaan kyseenalaistamaan työnantajan yksipuolisia ratkaisuja. Miten yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti ne kohtelevat henkilöstöä?
Paljon on kiinni eri alojen järjestäytymisestä ja vielä enemmän luottamusmiesjärjestelmän toimivuudesta. Näiden suhteen suunta ei ole ollut kovinkaan positiivinen. Paikallinen sopiminen on vanha asia, mutta sen muuttunut asema pakottaa miettimään ja opettelemaan asioita uudelleen.
Pidetään huolta siitä, että palkansaajien lisääntyvä halu vaikuttaa toteutuu myös käytännössä. Sovitaanko näin!
Kirjoittajavieras Pekka Ylöstalo on erityisasiantuntija TEM Työelämän laatu -ryhmässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti