Sivut

torstai 16. syyskuuta 2010

Miten käy Ruotsin vaaleissa?

Viimeisimmät kannatusmittaukset lupaavat  sunnuntaina 19.9. käytävissä Ruotsin valtiopäivävaaleissa voittoa hallituspuolueiden porvaririntamalle, allianssille, jolle povataan 49,8 prosenttia äänistä.
Oppositiossa oleville punavihreille on ennustettu vajaata 41 prosenttia äänistä.

Ruotsin LO on kampanjoinut vahvasti punavihreän opposition puolesta. LO vaatii parannuksia mm. nykyisen hallituksen tekemiin työttömyys- ja sairausturvan heikennyksiin sekä selkeitä toimia nuorisotyöttömyyden korjaamiseksi.

LO:n puheenjohtaja Wanja Lunby-Wedin on todennut pitävänsä tärkeänä myös punavihreiden esityksiä työlainsäädännön parantamisesta työehtojen ja palkkojen turvaamiseksi.  Nykyisin 50 prosenttia LO-laisista naisista työskentelee osa-aikaisena ja lähes joka toisella nuorella on määräaikainen työsopimus, Lundby-Wedin huomauttaa.

Ruotsin vaalitilannetta voi seurata eri kielillä esimerkiksi Sveriges Radion nettisivuilta.

Christina Karlsson, tietoasiantuntija

2 kommenttia:

Seppo Kinnunen kirjoitti...

Ruotsissa LO ottaa reippaammin kantaa. Suomessa kehotamme toisiamme äänestämään. Johtopäätökset?

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa on alhaisempi äänestysaktisuus joten on syytä kannustaa ihmisiä vaikuttamaan. Tunnetusti Ruotsissa yhteiskunnallinen keskustelu on kärjekkäämpää, joten silläkin on vaikutusta. Hyvä ja tärkeä kysymys, jota on syytä pohtia.

Christina Karlsson