Kirjoittajavieras: Yhteiskunnan muutoskyky

Amerikkalainen taloushistorioitsija Moses Abramovitz julkaisi 1986 artikkelin taloudellisesta kasvusta ja yhteiskunnan muutoskyvystä (social capability), ”Catching Up, Forging Ahead, and Falling Behind” (kiinni kurominen – johtoon siirtyminen – jälkeen jääminen).

Artikkeli kuuluu Journal of Economic Historyn viitatuimpiin artikkeleihin. Lyhykäisyydessään sen sisältö on seuraava:

 - Jälkeenjääneiden talouksien muutos ei ole automaattista

- Instituutiot selittävät yhteiskunnan muutoskykyä
- Voi käydä myös huonosti.

Perifeeriselle Suomelle kävi hyvin. Suomi muuntui nopeasti agraarisesta yhteiskunnasta yhdeksi maailman rikkaimmista kansakunnista. Abramovitzia seuraten voidaan siis väittää, että muutoskykyä löytyi. Muutoskyky näkyi esimerkiksi eläkejärjestelmien rakentamisena ja ihmisten välisen tasa-arvon lisääntymisenä.

 Muutoksen myötä köyhyys väheni. Tähän suuntaan kuljettiin, koska talous kasvoi ja osa kasvun hedelmistä siirrettiin työuran jälkeiseen aikaan ja köyhimmille ihmisille.

 Toinen mielenkiintoinen näkökulma muutoskyvyssä on 1990-luvun lama ja sen jälkeinen aika. Sosiaalipolitiikan tutkimuksen valtavirta on keskittynyt siihen, kuinka Suomessa on kuljettu viime vuosikymmenet väärään suuntaan ja usein selitykseksi on tarjottu uusliberalismia.

 Tuoreempaa näkökulmaa voisi löytyä suuntaamalla katsetta eduista niiden rahoitukseen. Kuinka kestävällä pohjalla hyvinvointivaltion rahoitus oli 1980-luvun lopulla?

  Nyt ekonomistit väittävät, että tulevaisuudessa kasvu hidastuu väestörakenteen ikääntymisen vuoksi. Jos näin käy, tuntuu järkevältä, että nopeamman kasvun aikana systeemiä sopeutettiin tähän uuteen vaiheeseen. Lamatutkimus niin meillä kuin muuallakin osoittaa, että kriisiaikoina ja välittömän pakon edessä sopeuttamistoimet ovat harvoin erityisen onnistuneita.

 Olisi kuitenkin uskaliasta väittää, että tulevat haasteet olisivat sen suurempia kuin mitä suomalainen yhteiskunta on kokenut viimeisen vuosisadan aikana. Sellaiseksi ne saattavat kuitenkin muuttua, jollei muutoskykyä ja taloudellisen kasvun edellytyksiä vaalita myös jatkossa.

 Presidentti Mauno Koivisto kansantajuisti näköalan lamavuonna 1992:

 "On sellainen vanha sanonta, että jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa, vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika."

Matti Hannikainen, valtiotieteen tohtori

 Blogin kirjoittajavieras  VTT Matti Hannikainen  kirjoittaa  2012 ilmestyvää yksityisalojen työeläkkeiden historiaa.