Äitini oli työelämässä 68-vuotiaaksi. Muista ihmisistä välittäminen ja rakkaus omaan ammattiin saivat hoitoalan ammattilaisen jatkamaan työntekoa viisi vuotta yli varsinaisen eläkeiän. Viimeiset runsaat kymmenen vuotta kuluivat ruuvit nikamissa ja kivuista kärsien, fyysisesti vaativa ammatti tuntui kehossa jo reilusti ennen eläkeikää.
Eläkkeelle siirtyminen tapahtui lopulta yllättäen, vakava sairaskohtaus iski pitkän yövuoroviikon jälkeisenä ensimmäisenä vapaapäivänä. Lääkärin mukaan yötyöt olivat rasittaneet jo liiaksi terveyttä.
Eläkeiän nosto, pidemmät työurat, kansa töihin ja BKT kasvuun ovat päivän otsikkoja. Hommat halutaan hoitoon pitämällä ihmiset työssä, ja jos ei muuten, niin vaikka väkisin.
Vähemmälle äänelle on jäänyt tietty tosiasia, työkykymme ja jaksamisemme rajat määrittelee lopulta ihmisen biologia, kehomme ja mielemme sietokyky.
Kolmekymppisten uupuminen, työikäisten lisääntyvä masennus, sairaseläkeläisten määrä kertovat osaltaan kovaa kieltä siitä, kuinka monen kestävyyden raja on jo saavutettu. Samalla ne kertovat myös siitä, mistä kehittämisen on lähdettävä, jotta jatkossa suomalaiset olisivat pidempään työelämässä.
Tulevaisuuden työelämä ei voi olla paikka, josta lähdetään vain yhdellä tavalla, saappaat jalassa työn ääreen kaatuen.
Christina Karlsson, tietoasiantuntija
1 kommentti:
Kuulostaa tutulta! Oleellisin osin sama tarina voisi olla äidistäni, isästäni, anopista... Eläkeiän nosto nykyistäkin korkeammaksi tarkoittaisi sitä, että entistäkin useampi raskaan työn tekijä ei koskaan pääsisi nauttimaan eläkepäivistään.
Lähetä kommentti