Työnantajaa edustavalle henkilöstöpäällikölle on käsille käyttöä, kun vastataan rivakasti tekstiviestillä tulleeseen lisätuntitarjoukseen: ”Se sen saa, kuka nopeimmin vastaa vuoron ottavansa”. Pääluottamusmiehellä kädet kytkeytyivät ihmiseen ”Toivon, ettei oteta käsiparia töihin, vaan ihmisiä. Joilla on aivot, vartalo ja mielipiteet”. Ja elämä, voisi jatkaa.
Haastateltavien sanoissa kiteytyy työelämän suhteiden epätasapainon heilahdus työmarkkinaympäristön muutoksessa. Työn antamisesta ja saamisesta - työnantajan ja työntekijän suhteesta - on työstä sopimisen sijaan tullut kilpailuttamista ja määräilyä. Jossain välissä on päässyt unohtumaan se, että työnantaja tarvitsee työntekijöitä, eikä päinvastoin.
Pikaratkaisuna vaje työvuorolistassa on toki yksinkertaisinta täyttää kutsumalla uusi osa-aikainen käsipari aukkoa täyttämään. Itse ihminen käsien käyttäjänä menee silloin hukkaan. Työnantajan olettama ilmeisesti on, että työntekijä elää yritystä varten odotellen kännykkä kourassa 24/7, jos kassavirrat kääntyvät sellaisiksi, että kutsu käy työhön. Ei näin.
Vaan näin. Pysähdytään ja ajatellaan hetki. Työaikajärjestelyt ovat ihmisten käsissä, niistä voidaan yhdessä sopia. Kestävä ja ihmistä käsiparien takana kunnioittava ratkaisu on panostaa työaikasuunnitteluun ja sen osaamiseen.
Työaikasuunnittelun lisäksi voidaan myös noudattaa lakia, jossa työsopimuslain 2 luvun 5 § sanoo seuraavaa: Jos työantaja tarvitsee lisää työntekijöitä hänen osa-aikatyöntekijöitä tekeville työntekijöille sopiviin tehtäviin, työantajan on tarjottava näitä osa-aikatyöntekijöille.
Silminnäkijä- ohjelmaa tuijottaessa tuli mieleen, että jatkuvaa joustoa korostavassa ja nopeasti muuttuvassa työn teettämisen maailmassa säädöksiä voisi kehittää. Suunta voisi olla se, että yrityksille määritellään osa-aikatyöntekijöiden osuuden käytön katto. Kutsuttakoon sitä yritysten yhteiskuntavastuun kantamiseksi.
Anu Suoranta, hankekoordinaattori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti