SAK:n ekonomisti Peter J. Boldt aikoinaan ideoi ns. puskurirahastot, kun Suomi oli syöksymässä kohti talous- ja rahaliittoa. Työnantajapuoli, valtionvarainministeri Sauli Niinistö ja monet muut suhtautuivat näihin suhdanteita tasaaviin rakenteisiin vähätellen ja epäillen.
Ammattiyhdistysliike ja pääministeri Paavo Lipponen taas näkivät järkeväksi varautua hyvinä aikoina laskusuhdanteiden kasvaviin työttömyysmenoihin.
Tässä oli takana kova kokemus 1990-luvun alun lamasta, jolloin talouden syöksyessä, yritysten ja muiden työnantajien maksukyvyn supistuessa ja palkkasumman pudotessa nostettiin rajusti työttömyysvakuutusmaksuja. Ne nousivat parissa vuodessa kymmenkertaisiksi. Samaan aikaan eläkevakuutusrasitus kasvoi. Se heikensi työllisyyttä ja syvensi kohtuuttomasti lamaa.
Suomen talouden raju pudotus vuonna 2009 ei ole johtanut samanlaisiin paniikkiratkaisuihin. Työttömyysvakuutusrahaston hieman ylisuuriksi kasvaneet EMU-puskurit riittivät vuosien 2009 ja 2010 kuopan täyttämiseen ilman työttömyysvakuutusmaksujen paniikkikorotuksia.
Nyt pelivaraa on enää noin 250 miljoonaa. Puskurien vahvistamismahdollisuus on jo toteutettu työttömyysvakuutusrahaston osalta, kun sen yläraja on nostettu 1200 miljoonaan. Toivottavasti se on täynnä, kun seuraava talouden myrsky iskee Suomeen.
Mielestäni työeläkevakuutusmaksuja tulisi käyttää rohkeammin taloudellisen vakauden varmistamiseen. Hyvinä aikoina niin yritykset kuin me palkanansaitsijat voisimme maksaa runsaammin, jotta laman iskiessä voitaisiin eläkemaksuja laskea. Näin saisimme suhdannetasausta, joka soveltuu EMU-ympäristöön.
Valuuttakurssia emme pysty muuttamaan kuten britit ja islantilaiset, mutta eläkemaksujen suuruus mahdollistaisi jopa 3-6 prosentin sisäisen revalvaation noususuhdanteessa ja saman suuruisen sisäisen devalvaation, kun talous hyytyy.
Peter J. Boldtin idea riittävän suurista suhdannerahastoista on vielä toteuttamatta. Siksi EMU-puskureita on syytä seuraavan nousukauden aikana vahvistaa.
Tapio Bergholm, erikoistutkija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti