Tanskassa työnantajajärjestöt pakottivat 1800-luvun lopussa käsityöläisten vahvat ammattiliitot laajoilla työsuluilla ja työsulkujen uhilla ensin paikallisiin ja sitten valtakunnallisiin työehtosopimuksiin. Miksi moinen hinku työehtosopimuksiin oli juuri työnantajilla?
Työnantajat halusivat sopimuksia, sillä ammattiosastot olivat kehittäneet kiertoruuvitoimintatavan (omgangsskruen), joka pani työnantajat ahtaalle. Ammattiosasto puristi yhdeltä työnantajalta kerrallaan lakkouhkalla tai lakolla paremmat työehdot.
Kun työnantaja antoi periksi, siirtyi paine seuraavaan työnantajaan. Sen oli nostettava palkkoja, koska ensimmäisen kiertoruuvipuristuksen vuoksi sen palkat olivat jääneet naapurista jälkeen. Tällä kertaa korotus tuli vähän myöhemmin ja sen oli oltava vähän suurempi. Koko kaupungin kierrettyään ammattiosasto aloitti alusta, sillä ensimmäisenä kiertoruuviin joutuneen työnantajan palkat olivat jo jääneet jälkeen.
Tämän joustavasti tapahtuvan paikallisen sopimisen ja luovan osalakkotaktiikan torjuakseen työnantajat kokosivat rivinsä.
Työsuluilla työnantajat saivat ammattiosastot taipumaan kaikkia työnantajia koskeviin samaan aikaan alkaviin ja päättyviin työehtosopimuksiin. Työehtosopimukset olivat Tanskassa työnantajien keino lopettaa käsityöläisammattiosastojen kiertoruuvi, joka puristi työehtoja koko ajan paremmiksi.
Suomessa työnantajajärjestöt ajavat paikallisen sopimustoiminnan lisäämistä. Perustuuko tämä strategia siihen, että uskotaan, että työnantajat pystyvät globaalissa maailmassa samaan temppuun kuin käsityöläiset 1800-luvun Tanskassa.
Tapio Bergholm erikoistutkija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti