Kevään vaalitulos ja sitä seuranneet hallitusneuvottelut ovat jakaneet mielipiteitä. Yhdestä asiasta tuntuvat kuitenkin monet olevan samaa mieltä: Politiikka palasi politiikkaan, ja hyvä niin.
Politiikan paluu näyttäisi yltävän myös siihen alaan, jota epäpoliittisuuden harha on vaivannut pahiten: talouspolitiikkaan. Talouden vallitsevasta – saati toivottavasta – tilasta ei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan erilaisia enemmän tai vähemmän perusteltuja arvioita, tulkintoja ja näkemyksiä.
Kaikkien mieleen politiikan paluu talouteen ei ymmärrettävistä syistä ole. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Mikko Pukkinen esimerkiksi linjaa Kauppalehden haastattelussa, että näkökulma talouteen on väärä, jos talous- ja veropolitiikan punaiseksi langaksi asetetaan ”joku oikeudenmukaisuus”. Erityisesti Pukkista huolettaa yritysjohtajien palkoista käytävä keskustelu.
Suomen uusi hallitus on kuitenkin toista mieltä. Ohjelmansa mukaan hallitus edellyttää valtion omistamilta yrityksiltä avoimuutta ja eettisten periaatteiden noudattamista henkilöstö- ja ympäristöasioissa. Palkitsemisen näissä yrityksissä tulee olla oikeudenmukaista ja johdon palkitsemisessa on noudatettava kohtuullisuuden periaatteita.
Omistajapolitiikasta vastaava ministeri Heidi Hautala tarttui heti tuoreen ohjelman kirjauksiin ja totesi Yleisradion haastattelussa, että johtajien palkitseminen on suuri oikeudenmukaisuuskysymys. Aiheen herkkyyttä Hautala ei säikähdä. Hänen mielestään on vain tervettä, että aiheesta käydään voimakastakin poliittista keskustelua.
Talouspolitiikan kokonaisuudessa valtionyritysten johtajien palkitseminen on tietysti vain yksi yksityiskohta, josta keskustelu talouden oikeudenmukaisuudesta toivottavasti leviää yleisemmälle tasolle. Yksityiskohtanakin palkitsemiskeskustelu kuitenkin antaa suuntaa sille, mitä keskustelu oikeudenmukaisemmasta taloudesta voisi olla.
Johtajien kohtuuttomat palkkiot kertovat parin viime vuosikymmenen kehityksestä, jossa erot pienimpien ja suurimpien tulojen välillä ovat revenneet hyvinvointivaltiota edeltäviin mittoihin.
Samalla kasvaa sosiaalinen ja kulttuurinenkin kuilu uuden globaalin yläluokan ja rajattoman talouden varjopuolet näkevän suuren joukon välille. Haluammeko jatkaa tällä tiellä? Jos emme, mitä voimme tehdä toisin?
Jättipalkkiot kertovat myös talouden vallankäytöstä ja -käyttäjistä. Palkkioiden saajilla ja niistä yritysten hallinnoissa päättävillä – jotka usein ovat samaa, toisensa hyvin tuntevaa väkeä – on taloudessa ja sen myötä koko yhteiskunnassa paljon valtaa.
Yritysten hallintoa ja palkitsemiskäytäntöjä koskevat säädökset voivat olla yksi tapa rajoittaa tätä vallankäyttöä tai ainakin tehdä siitä läpinäkyvämpää. Mitä maan uusi hallitus voisi tällä saralla tehdä?
Kun politiikka palaa talouteen, tällaisiakin kysymyksiä toivottavasti kuullaan jatkossa entistä useammin.
Kirjoittajavieras Pekka Ristelä on SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti