Työmiesten työsuojelu ei ole kohdallaan

Meillä on kaikki asiat työsuojelussa paremmin kuin muualla – vai onko?

Olen huolestunut työntekijöiden suojelusta. Taas kerran sain lukea Tapaturmavakuutuslaiton liiton TVL:n tilastoista, että tapaturmien taajuudet ovat nousseet edelliseen vuoteen verrattuna 8 %.

Tyypillinen tapaturman uhri on SAK:laisella alalla työskentelevä mies. Näitä korvattuja työpaikkatapaturmia sattuu vuosittain yli
110 000, joista lähes 10 000 johtaa yli kuukauden sairauslomaan. Liian moni kuolee tai vammautuu pysyvästi.

ILO:n tutkimusten mukaan Suomessa kuolee vuosittain lähes
 2 000 ihmistä erilaisiin työperäisiin sairauksiin ja tapaturmiin. Hyvin suuri osa aiheutuu kemikaaleille altistumisesta. Vakuutuslaitokset maksavat suoria korvauksia työssä sattuvista tapaturmista ja työperäisistä sairauksista yli 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Ihmettelen, ettei kukaan nosta asiaa keskusteluihin, kun erilaisissa kokoonpanoissa neuvotellaan työurien pidentämisestä. Valitettavasti paras työpaikkatapaturmia vähentävä toimenpide on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ollut lama. Jos ei tehdä töitä, ei satu myöskään tapaturmia.

Näyttää siltä, että monilla tahoilla ajatellaan työsuojeluun panostaminen olevan vanhanaikaista. Suomessa korostetaan ennalta ehkäisyssä yksilön omaa asennetta riskin ottoon työturvallisuudessa ja erityisesti työkyvyn ylläpidossa. Sanotaan, että kysymys on asenteesta.

Mitä sillä ”asenteella” oikeastaan tarkoitetaan, ymmärtää harva. Se on helppo tekosyy. Psykologina voin sanoa, että ns. ”asenteeseen” vaikuttaminen on maailman vaikeimpia asioita.

Suomessa sovittiin vuonna 2004 uusi toimintatapa työsuojelussa ja alettiin kouluttaa työntekijöitä erityisesti teollisuuden työpaikoilla. Silloin syntyi ns. työturvallisuuskortti. Olin itse hyvin läheisesti mukana toimintamallin luomisessa.

Työturvallisuuskortti on jo muistaakseni lähes miljoonan työntekijän taskussa. Olin alusta alkaen hyvin skeptinen kortin vaikuttavuudesta tapaturmien torjuntaan, jos työpaikan työsuojeluasiat eivät ole työnantajan hallinnassa.

Työturvallisuuskortin vaikuttavuus on tällä hetkellä vain oletusten varassa. Olin aikanaan sitä mieltä, että mikään työntekijöiltä vaadittu kortti ei toimi, jos työpaikan vastuullisilla ei ole vastaavaa osaamista. Työturvallisuuskortti toimii vain yhtenä palikkana koko työpaikan työturvallisuuden osaamisessa. Sama voidaan mielestäni olettaa nyt käyttöön otetun työhyvinvointikortin osalta.

Sosiaali- ja terveysministeriön uusimmassa työsuojelustrategiassa yksi numeerinen tavoite on työtapaturmien taajuuksien vähentäminen vuoteen 2020 mennessä 25 %. Ministeriön aikaisempi tavoite oli 40 %. Sarkastisesti sanottuna on hyvä, että tavoitetta on siirretty realistisempaa suuntaan. Mutta jos mitään uutta ei tapahdu, olemme vuonna 2020 tuskin lähelläkään tavoitetta.

Työskentelin ennen Suomeen tuloani 80-luvulla ja 90-luvun alussa työsuojelukonsulttina Saksassa. Useamman kerran sain konsulttina hyviä toimeksiantoja vain pelkästään siitä syystä, että olin suomalainen. Kilpailutuksessa voitin jopa vuosikausia hyvää tulosta tehneitä miespuolisia työpsykologian osaajia. Vitsi oli, että en ollut työskennellyt Suomessa päivääkään. Pidin asiaa omalta osaltani tietysti hyvänä, mutta minussa heräsi uteliaisuus, mitä Suomessa on toisin kuin muualla.

 Suomalaisella työsuojelulla oli tosi kova maine ja jotkut ovat samaa mieltä vielä tänään. Viimeksi pari viikkoa sitten luin kannanoton, jonka mukaan Suomen työterveyshuolto ja työsuojelu on maailman huippua. Mielestäni tämä on tosi epärealistista. Asialle ei löydy mitään tilastollisia perusteita.

Uteliaana ihmisenä olen yrittänyt löytää selitystä, miksi Suomessa työpaikkatapaturmia ei saada hallintaan. Erittäin hyvänä taustana pidän Pauli Kettusen julkaisua ”Suojelu, suoritus, subjekti - Työsuojelu teollistuvan Suomen yhteiskunnallisissa ajattelu- ja toimintatavassa”.

Totta on, että verrattuna 80-lukuun kehitystä on tapahtunut, mutta tämä ei minulle riitä. Kansainvälisessä vertailussa yrityskohtaisesti suomalaiset yritykset ovat pohjasakkaa. Eräs tutkimus tarkasteli valtion tietyöhankkeiden tapaturmia pohjoismaissa. Suomessa tapaturmaluvut olivat esimerkiksi Tanskaan verrattuna kymmenkertaisesti. Missä vaiheessa Suomi on pudonnut puusta ja työsuojelu eli työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden vaalimisesta on tullut sivuseikka.

Minusta tuottavuudesta on tullut uusi mantra, jonka varjoon hukkuu työn teettäminen terveellisesti ja turvallisesti. Eikö työsuojelusta huolehtiminen tulisi olla päähuomion kohteena nyt, kun työn teettämisen muodot ovat muuttuneet riskialttiimmiksi. Tästä osoituksena ovat TVL:n uusimmat tilastot, joissa eniten nousua työtapaturmissa on siivousalalla ja vuokratyössä.

EU:n puitedirektiivi työsuojelusta edellyttää, että kansallisella tasolla varmistetaan työsuojeluosaaminen. Olen kysynyt tätä asiaa useamman kerran ministeriön tasolla. Ensimmäiseksi sain vastaukseksi, että asia on diilattu EU:hun liittymisen yhteydessä - jäi avoimeksi siis ketkä, oletan siis työmarkkinaosapuolet.

Myöhemmin kysyttäessä minulle sanottiin, että jos SAK asiaa vaatii, niin työsuojeluvaltuutettujen valintaan puututaan. Tämän ymmärsin niin, että työntekijäjärjestöjen autonomia työsuojeluvaltuutettujen valintaan katoaisi.

Erittäin tärkeää olisi direktiivin mukaisesti kehittää työsuojeluosaamisen pätevyysvaatimukset ja koulutuskriteerit, joita pystytään myös valvomaan.

Itse yritän kokoajan löytää tahoa, joka olisi valmis viemään työsuojelupätevyyden kansallisen vahvistamisen puuttumisen EU:n parlamenttiin. Edellytyksenä on, että joku olisi sen itse henkilökohtaisesti kokenut.

Raili Perimäki, työympäristöasiantuntija

Ahneudesta vielä kerran

Ahneudesta on käyty julkista keskustelua jo joitain vuosia alkaen Mikael Liliuksen optio- ja muista palkkioista.

Tuolloin vuonna 2009 keskusteltiin siitä, miten valtio-omistajalta petti valvonta ja johdettavilta ainakin suhteellisuudentaju. Silloinen omistajaohjauksesta vastannut ministeri Häkämies lupasi selvityttää palkitsemisohjeet.

Tänä keväänä on kohistu Finnairin johdon saamista bonuksista. Finnair on – tai sen pitäisi olla – valtion omistajaohjauksessa. Mikään ei kuitenkaan näytä muuttuneen. Valtion omistamassa tappiota tekevässä yrityksessä voitiin maksaa johdolle ylimääräisiä bonuksia maksattamalla ne henkilöstön pussista, joko palkanalennuksilla tai talkootyöllä. Ahneutta, lyhytnäköisyyttä, jopa typeryyttä – monenlaisia ajatuksia on käynyt mielessä.

 Finnairin tilanteessa tulisi pyrkiä rakentamaan yhteishenkeä ja saamaan koko henkilöstö aidosti mukaan yhtiön tulevaisuuden kehittämiseen. Se ei onnistu, jos toiset kahmivat epäoikeudenmukaisiksi koettuja etuuksia itselleen samalla kun toiset kuvittelevat pelastavansa yritystä tinkimällä omasta toimeentulostaan.

Henkilöstön tyrmistys bonusten tultua julkisuuteen oli useimmille itsestään selvä reaktio, mutta kuultiinpa julkisuudessa myös toisenlaisia puheenvuoroja. Esimerkiksi Nalle Wahlroosin mielestä ihminen ajattelee luonnostaan vain omaa etuaan ja tämä voitontavoittelu muodostuu lopulta kaikkien hyväksi. On vaikea ymmärtää, miten Finnairin johdon oman edun tavoittelu muodostuisi kenenkään muun tai edes johtamansa yrityksen hyväksi.

On helppo hyväksyä ylimääräinen palkkio hyvin tehdystä työstä. Etenkin, jos palkkion saaja on omilla toimillaan ja päätöksillään vaikuttanut positiiviseen tulokseen. Tästä ei kuitenkaan Finnairin johdon bonuksissa ollut kyse.

Pikemminkin kyse oli käänteisestä Robin Hood -ilmiöstä, jossa pienipalkkaisilta työntekijöiltä vietiin jo ennestään suuripalkkaisille johtajille vielä lisää. Jos tämä ei ole ahneutta, mitä se on.

 Ahneutta on se, kun mikään ei riitä. Ahneus on itsekkyyttä ja röyhkeyttä. Ahneus Finnairilla kertoo myös suhteellisuudentajun puutteesta kun oltiin valmiita ottamaan itselle enemmän kuin kuuluu ja vielä toisen palkkapussista. Siellä varmasti tiedettiin, mitä tehtiin ja tiedostettiin myös sen olevan eettisesti väärin. Muutoin bonuksista olisi kerrottu avoimesti julkisuuteen niistä päätettäessä.

Matkustamohenkilökunta on Finnairin käyntikortti asiakkaisiin päin ja onneksi sen työmotivaatio on toistaiseksi kestänyt. Liittoon tulleen palautteen ja muun keskustelun perusteella lentoemännät ja stuertit kokevat kuitenkin vahvasti tulleensa petetyiksi.

Luottamus toimivaan johtoon on pahasti säröillä ja sen uudelleen rakentaminen vaatisi suuria muutoksia yhtiön toimintatavoissa. Hyvä aloite olisi ollut bonuksen saajilta palauttaa saamansa rahat ja näin osoittaa aitoa katumusta. Anteeksipyyntö vailla sisältöä on tyhjiä sanoja. Sano, mitä tarkoitat ja tarkoita, mitä sanot.

Wahlroosinkin ihailema Adam Smith tunnetaan vapaan kaupan ja markkinatalouden puolustajana. Päätänkin kirjoitukseni lainaukseen hänen tunnetuimmasta teoksestaan Kansojen varallisuus: ”Meikäläiset kauppiaat ja teollisuustyönantajat valittavat kovasti korkeiden palkkojen vahingollisia vaikutuksia… He vaikenevat omien ansioittensa turmiollisesta vaikutuksesta.” Voiko tuota enää suoremmin sanoa!

Hanne Siika-aho, järjestösihteeri
Kirjoittajan mielipiteet ovat puhtaasti henkilökohtaisia, eivät Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY:n